Aloitetaan kaikista tärkeimmästä. Jännityksellä olen odotellut Takun tulemista kuvausikään. Olisihan sen tietysti voinut kuvata jo keväällä tai kesälläkin, mutta halusin ajoittaa kuvauksen juoksujen väliin. Aika koitti nyt marraskuulla jolloin Takku on 20 kk ikäinen. Kuvauksissa käytiin Oulun Evidensiassa Wickströmin Kaisan luona. Ensin peilattiin silmät, mistä Kaisa ei löytänyt mitään huomautettavaa, silmät siis kaikiltaosin terveet. Seuraavaksi Takku unten maille ja röntgenkuvien ottoon. Kaisa kuvia katsellessaan lupaili jo hyviä uutisia, sanoin että priima koira myös luuston osalta niin kuin muutenkin. Alkoi piinaava odotus kennelliitosta ja omakoirasivun päivitysnappia taidettiin painella muutaman kerran jos toisenkin. Tulihan ne tulokset sitten vihdoin sieltäkin vaikka näin malttamattomalle se odotus oli tuskaa. Kennelliiton virallinen lausunto kertoo että Takun lonkat on A/A ja kyynärpäät 0/0, jippii!
Kuva:Johanna Flinck
Eihän se kuvaustulos tuota koiraa miksikään muuta. Ei olisi muuttanut vaikka lonkat olisi olleet huonotkin. Mutta minulle se antaa mielenrauhaa. Tiedän että uskalletaan jatkaa agilityn harjoittelua täysillä (niin kuin se Takun kanssa muuten onnistuisikaan) ja hyppykorkeuksia voi nostaa kun taito siihen muuten antaa myöten. Ja onhan se toki tärkeä tieto myös Takun kasvattajille jos sukulaisia jalostukseen käyttävät. Eli juhlan paikka meillä on nyt kyllä tulossa!
Agility on kyllä ollut meillä nyt se ykkösharrastus lenkkeilyn ohella kesän ja tämän syksyn aikana. Kesä harjoiteltiin Tiinan ja Katin opissa täällä oman kerhon kentällä ja kunhan alkuun päästiin niin kyllä se pikkuhiljaa alkoi jotenkin sujuakin. Takun kanssahan ongelmaksi ei suinkaan muodostu jonkun yksittäisen esteen suorittaminen tai sen mukaan houkutteleminen vaan se valtava vauhti. Takku on oppinut rakastamaan niitä esteitä yli kaiken ja se nykyään palkkautuukin parhaiten sillä että se saa jatkaa seuraavalle esteelle. Treenausta ollaan jatkettu nyt kesäkauden loputtua Tupoksella Jokisaaren Minnan alkeisjatkokurssilla ja vaikka meiltä tuleekin sinne jonkin verran matkaa, en siitä kyllä ihan heti luopuisi. Yksinkertaisesti vain siksi että se on mahtavaa nähdä miten tuo koira syttyy ja tekee satalasissa hommia ihan vain rakkaudesta lajiin ja yhdessä tekemiseen!
Pikkuhiljaa se loputon energia mikä pentuna suuntautui kaiken tuhoamiseen, kanavoituu nyt tuohon tekemisen riemuun. Jos joskus mietin olinko ihan järkevä tässä pentuvalinnassani niin nyt tiedän että olin. Silloin kun lähdetään tekemään, Takku myös tekee eikä jää miettimään ja tuumimaan että viihtisikö, jaksaisiko tai kannattaisiko. Toki se myös on aika tempperamenttinen ja ei tykkää yhtään toistoista tai muuten homman hiomisesta ja siitä me käydään joka kerta tahtojen taistelua, mutta aina se kuitenkin lopulta suopuu minun tahtoon vaikka mielessään varmaan vähän keskisormea näyttääkin.
Kuva:Johanna Flinck
Käytiinhän me myös Seinäjoen näyttelyssä tuossa lokakuussa. Ei ollut Takku tuomarin mieleen yhtään, totesi että tarvitsi lisää potentiaalia, vai miten se arvostelu nyt kuuluisikaan suomentaa. Tuloksena oli EH2. Muuten meillä oli oikein mukava mökkiviikonloppu naisten kesken Lappajärvellä. Saunottiin ja istuttiin iltaa porukalla ja hyvin sopu sijaa antoi vaikka mukana matkassa oli viisi akkaa ja viisi koiraa. Muilla meni näyttelyissäkin vähän paremmin, Moine oli PN2 VA-CA, Mellu ROP,SERT,CACIB, Yrtti PN2 VA-CA, Reseda PN3 ROP-vet.
Kuva:Marita Ollikainen
Tämä syksy on ollut jotenkin kaikinpuolin masentava ja raskas. Mistä se johtuu, en tiedä. Onneksi en ole ainoa, muuten jo alkaisin kovasti huolestumaan. Kaverit ympärillä valittavat samaa ja ehkä se on vain yritettävä räpikoidä eteenpäin ja odottaa että kevät aurinkoineen viimeistään korjaa tilanteen. Ympärillä vellovat huhut työpaikan kohtalosta Sote-sopan keskellä ei varmasti yhtään paranna mielialaa ja tuntuu että mitään hyvää ei ole luvassa sillä rintamalla. Parasta terapiaa tähän alavireisyyteen onkin antanut tuo loistava karvaterapeutti. Sen kanssa kun suuntaa metsään, kaikki huolet haihtuvat mielestä edes hetkeksi. Niinpä me ollaankin kuljettu kaikki viikonloput tuolla pitkin ja poikin maastoja milloin minkäkinlaisella kokoonpanolla. Takku rakastaa näitä laumalenkkejä ja se onkin ristitty kenneljänikseksi joka juoksuttaa porukkaa mielinmäärin. Vauhtihan ei siltä lopu ihan hetkessä. Mahtavia aurinkoisia päiviäkin on onneksi siunaantunut näihin viikonloppuihin, joten kameraakin ollaan ulkoilutettu pitkästä aikaa. Laitetaan nyt tähän ihan vain kavalkaadina näitä lenkkikuvia mitä on eri reissuilta otettu.
Kuvat:Johanna Flinck
Ollaan me käyty myös Raililla kyläilemässä ja ihastelemassa Vippi-neitokaisen kasvua. Siitä on kehkeytymässä todella kaunis neiti joka tulee kyllä valloittamaan kehiä kunhan sinne asti pääsee. Otettiin Vipistä muutama kuvakin lähtiessä pihalla, ja yritettiin me kuvata koko joukkoakin, mutta eihän siitä mitään tullut, porukkaa ei vain nämä kuvaushommat napanneet 😉
Tällä viikolla me marssittiin muitten 80 koiraihmisen mukana tärkeän asian puolesta. Me haluttiin näyttää miltä näyttää kun näytään. Eli me koiraihmiset ei ainakaan haluta olla niitä jotka tuolla pimeässä tummissa vaatteissa tullaan vastaan ilman heijastimen palaakaan. Haastampa nyt kaikki koiranulkoiluttajat ottamaan mallia ja varmistamaan että ette jää varjoon!
Kuva: Tapio Flinck
Nyt me toivotaan että nämä lumiset kelit jatkuu ja odotellaan pikku hiljaa joulua tulevaksi, siihenkään ei ole enää edes kuukautta. Harmillisesti meidän pikkujoulut tältä viikonlopulta peruuntuivat mutta toivottavasti ne voidaan sitten pitää vaikka joulun jälkeen. Lenkkeillään nyt sitten siitä eestä.
Eli ei muuta kuin heikun keikun taas…
P.S. ensi viikolla alkaa joulukuu ja innolla odotellaan Pietun ja Eetun joulukalenteria. Sitä kannattaa seurata muidenkin, hauska kalenteri on luvassa!
Vielä videonpätkä agireeneistä, lystiä on:
Mihan Isotakiainen & Mihan Lunaria 