Syksyn satoa…

img_4460

Puolukat on ja pysyy metsässä, minun selälläni ei marjametsään mennä. Mutta paljon muuta on mukaan tarttunut syksyn mittaan, moneltakin eri kantilta katsottuna.

Jossun Big-Wood’s päivillä heinäkuussa pidetyllä esittelykierroksella sattui niin, että ensinnäkin totesin olevani yksi aktiivisimmista osallistujista näillä kinkereillä. En muista olisiko alkuaikoina jäänyt ehkäpä yhdet päivät välistä mutta muuten olen tainnut aika uskollisesti paikalle ilmaantua. Toisekseen siinä itseäni esitellessä tokaisin että vaikka päivillä ahkerasti käynkin, minulla ei ole Big-Wood’s-koiraa eikä edes mitään muutakaan corgia. No kappas kummaa, nyt sitten on.

Tuosta päivästä lähti alkuun sellainen juttu, että Jossu päätti korjata tämän puutteen minun elämässäni ja nyt minulla on sitten Pirkka. Tai puolikas Pirkka. Pirkka on Jossun ja minun yhteisissä nimissä mutta tulee asumaan Jossulla oman laumansa keskellä. Miksi sitten näin? No siksi että tämä on taas askelta lähempi kosketus corgimaailmaan. Sitä maailmaahan minä olen seurannut ihan siitä pitäen kun Jossu ensimmäisen corginsa Nolan sai ja Big-Wood’s corgien kasvatusta olen seurannut melkein yhtä alusta saakka. Corgeja on tullut nähtyä paljon ja osa niistä on tullut läheisemmiksi kuin toiset. TuTu on yksi niistä, narttu jota olen ihaillut ihan pennusta asti. Ei pelkästään sen huikean kauneutensa vuoksi vaan myös sen valloittavan persoonan takia. TuTu on myös tarjoillut meille monille unohtumattoman elämyksen Helsingissä järjestetyssä maailmanvoittaja näyttelyssä voittaen silloin rotunsa ohi hirmuisen määrän rotunsa kauniita edustajia. Olin myös hetken mukana TuTun tämän ensimmäisen pentueen synnytyksen käynnistyttyä. Isänä näillä pennuilla on Pontus, joka matkaa Englannista tänne Suomeen olen jännittänyt mukana ennenkuin se edes oli koskaan syntynytkään.

Tästä pentueesta on siis Pirkka (Big-Wood’s Hoity-Toity) corgi josta omistin puolet ennekuin sitä itse edes tiesinkään 🙂 Pirkka tulee vielä valloittamaan corgimaailmaan, sen uskon, kunhan se nyt ensin vähän kasvaa.

Ollaan me käyty jo mutka näyttelyissäkin. Tai Pirkka on käynyt jo kahdessa. Syyskuun pentunäyttelyssä Siikajoella Pirkka kävi sisaruksiensa kanssa Anita Al-Bachyn arviossa ja hyvinhän ne siellä vetivät. Yhdessä nämä kolme sisarusta (Pirkka,Priha,Pai ja Pinko) voittivat näyttelyn kauneimman kasvattajaryhmän ja velipoika Priha voitti ryhmän ja sijoittui lopulta BIS3-sijalle.

Takku taas on käynyt keräämässä tarvitsemansa sertit kasaan tässä loppukesän ja syksyn aikana. Ensin käytiin Oulun kansainvälisessä näyttelyssä Nenad Matejevic:in arviossa. Tuloksena tästä käynnistä nuo ERI2 ja arvostelu tällainen: Kauniin tasapainoinen. Oikeanlainen pää. Täydellinen purenta. Hyvin kehittynyt etuosa ikäisekseen. Oikeanlainen kompakti ylälinja, syvä rintakehä. Hieman pehmeä selkä. Hyvä karvanlaatu. Esitetään ja liikkuu kauniisti.

Seuraavaksi viikon päästä oli vuorossa Kokkolan ryhmänäyttely. Tätä näyttelyä arvoin kauan, ilmoitinkin Takun sinne viimeisenä mahdollisena päivänä. Hivenen arvelutti että viitsinkö lähteä näin keskeneräistä koiraa viemään kasvattajatuomarin arvosteltavaksi, Takussa kun on vielä nuoruuden löysyyttä niin paljon. No ilmoitinpa kuitenkin ja vielä näyttelyaamunakin oli vähän sellainen olo, että saapa nähdä. Toisaalta kuitenkin halusin Takulle tämän tuomarin arvion joten ei kun matkaan vaan sitten. No se kannatti. Arvostelu oli hieno ja tuloskin sitten sen mukainen. Takulle siis Soile Bisteriltä jun ERI1 SA PN1 SERT  ROP. Arvostelu kuului näin: Hyvin kehittynyt kaunis tasapainoinen narttu. Ylälinja voisi olla hieman laskevampi. Varsin hyvä pää. Hyvä runko ja raajat. Häntä ok. Erinomainen karva ja väri. Liikkuu hyvin.

img_4579

Taas viikko levättiin ja sitten taas matkaan. Nyt ei onneksi matka päässyt juurikaan rasittamaan sillä päädyttiin Yppäriin ryhmänäyttelyyn tuohon muutaman kymmenen kilometrin päähän. Jari Laakso oli snautsereilla tuomarina täällä ja Takun toinen serti tuli siis häneltä. Takku jun ERI1 SA PN1 SERT ROP. Arvostelu kuului nyt näin: 17 kk. Lupaava nuori narttu. Hyvä rungon tilavuus. Lupaava eturinta. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä ylälinja. Liikeessä pyörivä nahka. Hyvä, voimakas kaula. Kaunis pää, jossa hyvät linjat.Tehokkaat liikkeet. Hyvä karvapeite.

Kuvat: Marita Ollikainen

Näinpä siis Takulla plakkarissa sertit, viimeinen tarvitaan sitten kaksivuotis-synttäreiden jälkeen. Yppärissä meni muutenki hienosti. Mihan Mini-Reseda voitti p&s kääpiösnautserit, voitti loppukahinoissa myös ryhmän ja oli lopulta BIS2, onnea vielä valtavasti! Resedan tytär Mihan Mini-Ärrätex oli PN2 ja sai myöskin sertin. Hieno päivä siis meillä.

reseda
kuva: Marita Ollikainen

 

Kolmisen viikkoa huilattiin ennen kuin käytiin vielä yksi kesänäyttelyt päättävä kehäkierros Oulun Äimärautiolla. Tämä näyttelyhän oli alunperin Limingan ryhmis, mutta järjestäjät joutuivat siirtämään sen Oulun raviradalle suuren ilmoittautujamäärän vuoksi. Varmasti ihan järkiratkaisu, nyt oli tilaa kaikille ja tarjolla isot kehät tasaisella nurmikentällä.

Snautsereilla tuomarina tällä kertaa Iuza Beradze, Tsekeistä. Meidän joukosta ensimmäisenä pääsi kehään Takku, joka teki ns. hattutempun, oli jälleen nuo ERI1 SA PN1 SERT ROP. Arvostelussa luki: Kaunis narttu. Oikeanlaiset ääriviivat, tarpeeksi hyvät mittasuhteet. Kaula saisi olla vähän pidempi. Vahva takaosa. Täydelliset kulmaukset ja hyvät liikeet.

Kuvat: Marita Ollikainen ja Jyrki Tiittanen

Mellu kävi kehässä ollen PN2 ja vara-sert ja Reseda PN3 ja ROP-veteraani. Kiva päivä taas hyvässä seurassa ja kunhan alun kylmyydestä selvittiin, sääkin oli loppujen lopuksi ihan kaunis. Tähän oli hyvä päättää kesän näyttelykausi ja jäädä odottelemaan sisänäyttelyiden aikaa.

img_4800

Ei meidän elämä nyt pelkkää koiranäyttelyä ole, ei suinkaan, vaikka viime viikot on saattanut siltä näyttääkin. Sen lisäksi että Takku on riittävän kaunis koira siihen että sen kanssa on kiva kiertää kehiä, on se myöskin harrastus-ja lenkkikaverina ihan ykkönen. Kesä on kuljettu ahkerasti agility-harkoissa ja ollaan ehkä jossain mielessä jopa edistyttykin. Ainakin sen verran että Takun voi päästää aidatulle kentälle jo irti, joskus jopa niin että porttikin on auki 🙂 Jos Takku saisi päättää, agility-kisat käytäisiin kaksiosaisena. Kierroksella yksi parta päästettäisiin yksin kentälle ja se saisi itse suunnitella radan niin kuin se sen mielestä paras olisi. Kierrokselle kaksi otettaisiin jo ohjaajakin mukaan ja se voitaisiin sitten mennä ohjaajan tahtomalla estejärjestyksellä. Takun lähtö radalle on välistä sen verran vauhdikasta että ei siinä ohjaaja oikein voi muuta kuin sulkea silmänsä ja toivoa että se ei loukkaa itseään. Ne pätkät radasta, milloin se edes hetken malttaa kuunnella mitä minä haluaisin tehdä, se menee jo hienosti. Harmillisesti vain syksy on saapunut ja käsillä alkaa olla tämän kauden viimeiset harkat. Toivottavasti päästään ensi kesänäkin johonkin ryhmään jossa jatkaa tätä hauskaa harrastusta. Täytyy kyllä kiittää ja kumartaa meidän ryhmän ohjaajille Katille ja Tiinalle, kärsivällisesti ovat jaksaneet odotella että parta hetkeksi hidastaa vauhtiaan että saadaan sille edes joku este taas näytettyä.

Kuvista kiitos Kati Heikkiselle!

Aksailun lisäksi me ollaan nautittu kauniista syysilloista ihan vain metsissä lenkkeillen ja kavereiden kanssa painien. Takku nauttii kun joku lähtee juoksuseuraksi ja emäntäkin tietysti tykkää juttuseurasta. Suurimmaksi osaksi me kuitenkin tepastellaan kaksistaan tuolla pitkin maita ja mantuja ja siihen hommaan tuo Takiainen on kyllä huippu. Se on parasta terapiaa mitä kuvitella voi, vaikka olisi huinka huono päivä ja väsynyt mieli, Takun huumoriakin välillä koetteleva touhuilu saa aina hymyn huulille. On se vaan niin rakas tuo takkuparta.

img_4868

Takku ehti täyttää tuossa viime viikolla jo puolitoistavuotta. Siitä on tulossa aikuinen koira, vaikkei sen luonteesta sitä aina uskoisikaan. On se silti rauhoittunutkin, uskokaa tai älkää, mutta ei siitä mitään sohvalla löhöäjää kai koskaan saa. Ei kyllä tarvitsekaan.

img_3502
Kuva: Johanna Flinck

img_4780

Me ollaan ehditty käydä vähän kuvailemassa myös kavereiden koiria. Linssin taakse ovat asettuneet pystykorvanpentu Taisto, saksanpaimennin Lohtu ja rottweilerit Aava ja Hippo. Lenkeillekin on kamera pitkästä aikaa päässyt muutaman kerran mukaan ja kuvia on mukaan tarttunut myös niiltä. Tässäpä jotain otoksia tännekin näytille.

Taisto

Lohtu (Great Shepherd’s Unikko)

Aava (Banheira Luvaton Rakkaus)

Hippo (Heizelwood Oma)

Basso (Pull Moon Love Machine)

Lenkkiseurasta TuTu ja muut corgit, Rocca ja Topi

img_4445_m

Tietysti ollaan myös käyty katsomassa Railin kakaroita, uuteen kotiin kohta matkaavaa Veikkoa (Mihan Mini-Agentti) ja Kärkkäiselle jäävää Vippiä (Mihan Minttu-Maari). Pentukuume alkaa kyllä kovaa kyytiä kasvaa, jospa sitä Takullekin sitten aikanaan kaveri saataisiin.

img_3976
Pieni-parta (Mihan Minttu-Maari) ja iso-parta (Mihan Isotakiainen)

Toki meidän talossa tapahtuu paljon muutakin, ei elämä sentäs tuon prinsessan ympärillä tyystin pyöri. Jos olen riemuinnut Takun serteistä, enemmän on iloa kuitenkin tuonut Idan läpi mennyt inssiajo ja Jaakon hienosti alkanut opiskelu. Mutta koska tämä on julkinen blogi ja sellaisena sen haluan pitääkin, sivuan vain satunnaisesti perheeni juttuja. Sen vuoksi voi vaikuttaa että koko elämä on yhtä koiratouhua. Onhan se paljolti sitäkin, mutta koska tämän blogi on tarkoitus kertoa Takun elämästä, olkoon se pääosissa.

img_4938

Kaunista syksyä kaikille ja nautitaan näistä kauniista ilmoista niin kauan kuin niitä riittää!

img_3231

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s