Vuosi lähenee loppuaan ja se vaihtuu muutaman tunnin kuluttua uudeksi vuodeksi. On aika ynnätä mennyttä vuotta ja ehkä pohdiskella vähän tulevaakin.
Loppuvuoden näyttelyt jätettiin kaikki väliin. Olihan se tunnelma vähän haikea kun kaverit lähtivät Messariin ja me jäätiin kyhjöttämään kotisohvalle. Kaikkeen ei vain voi osallistua vaikka kuinka haluaisi, yksistään jo rahapolitiikka sen sanelee. Reissut ei ole ilmaisia ja kyllä niihin aina useampi päiväkin menee, täältä pohjoisesta kun on yleensä joka paikkaan pitkä matka. No onneksi siellä Messarissa, vuoden tärkeimmässä näyttelyssä, oli kuitenkin suku hienosti edustettuna. Loistokkaita sijoituksia tuli roppakaupalla, tärkeimpänä tietysti Hani-siskon (Mihan Iisoppi) VSP-sijoitus V-16 tittelin kera, uskomattoman hienosti tehty! Risu-äiti kerrytti myös tittelijonoaan voittaen veteraanit ja saaden VV-16 tittelin. Edellisenä viikonloppuna Tukholmassa nimen eteen tuli jo SVV-16 arvo. Olemme niin ylpeitä teistä!
Meidän tämän kertainen agility-kurssi päättyi joulukuun puoleen väliin ja kyllä kuulkaa harmitti. Kurssi lopetettiin ohjaaja-Minnan saatesanoihin ”pidä se hulluna”. Vaikka joskus ehkä tuon koiran kanssa saa raapia päätään ja puhista kaulukseensa kun se rallattelee menemään miten tahtoo, on se Minna kyllä ihan asiassa. Tuommoinen tekemisen riemua täynnä oleva, tekemistään rakastava koira on mahtava. Tuollainen snautserin kuuluukin olla, silloin kun tehdään niin tehdään ihan täysillä!
Joulu hiipi kuin varkain tulemaan. Sen tuloa varjosti epätieto työpaikan kohtalosta. Vaikka kuinka yritti, se vaikutti kaikkeen tekemiseen ja olemiseen. Yöuniinkin se asia tuli ja valvotti. Toivotaan että ensi vuosi tuo jotakin valoisaa eteen tämän asian tiimoilta. Tuntuisi ihan hirveältä heittää hukkaan se vuosien kehitystyö mitä tuon työpaikan eteen on tehty ja saatu se hienosti toimimaan. Nyt kun olisi aika niittää tehdyn työn satoa, meinaa kansanedustajat tylysti lyödä lapun luukulle. No, mehän taistellaan, viimeiseen valon sammuttamiseen asti. Mitään tässä elämässä ei saa ilmaiseksi ja ompahan itsellä ainakin hyvä mieli jos on taistellut kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Synkkien aikojen vastapainoksi karvaterapeutti on tehnyt hienoa työtä ja on se ainakin saanut minut liikkumaan niin ettei paljon enempää olisi pystynyt. Ollaan lenkkeilty maita ja mantuja ristiin ja rastiin, yleensä aina hyvällä porukalla. Onneksi minulla on ystäviä, nyt ne on kyllä kullan arvoisia. Toivottavasti koskaan osaan näyttää kuinka paljon teitä arvostan ja kuinka kiitollinen olen teille niin paljosta. Myös perheen tuki on tällaisena aikana tarpeen, asiat koskee myös muita kuin minua. Onneksi meillä ei ole kukaan kotona surkutellut asiaa eikä panikoinut tulevasta, ei tässä nyt auta kuin katsella päivä kerrallaan. Täytynee uskoa kansanedustaja Ben Zyskowiczin sanoihin sähköpostivastineessaan minulle, jossa hän totesi että kyllä hoitajalle löytyy aina töitä. Toivon vain koko sydämmestäni että se on leikkaussalityötä sillä sitä minä osaan tehdä ja siitä minä tykkään.
Takullakin on onneksi kavereita. Koska kotona ei ole ketään painikaveria, löytyy niitä onneksi läheltä monta. Aina on joku valmis juoksukaveriksi kun vain hoksaa pyytää. Kyllä sen vain näkee kuinka koira nauttii kun se saa painaa karvakavereidensa kanssa sydämensä kyllyydestä pitkin metsiä ja peltoja ja niitähän täällä riittää. Jos etelän ihmisillä on kulttuuririentonsa ja palvelunsa, meillä täällä riittää luontoa lenkkeillä silmän kantamattomiin.
Jos mennyttä vuotta vähän summaa niin en kyllä tiedä kallistuuko plussan vaiko miinuksen puolelle. Aika lailla terveenä on saatu olla, mikä tietysti on hieno homma. Kolme eläinlääkärireissua on tehty, yksi rokotuksia varten, yksi terveystutkimusten vuoksi ja viimeisin nyt muutama viikko sitten korvatulehduksen takia. Enempää ei onneksi ole tarvinnut rahaa lääkäriin kantaa. Tuloksellisesti näyttelyrintamalla vuosi oli ihan hyvä, kolme sertiä saatiin kasaan ROP-ruusukkeiden kera. EEJV-16 titteli tarttui Eestistä matkaan ja ruotsista käytiin hakemassa BIS-JUN2 palkinnot snautseri-pinserien erkkarista. Toki pari Eestin juoniorisertiä ja useampi SA sekä suomesta,ruotsista että eestistä kerättiin. Tästä sitten jatketaan ensi vuonna.
Agilityä treenattiin sekä kesällä täällä oman kerhon treeneissä että syksyllä Tupoksella Minnan koirakoulussa. Sitä jatketaan nyt sitten tammikuussa Tupoksella ja toivottavasti kesällä sitten taas täällä. Meidän on tuskin tarkoitus siinä kisata koskaan mutta omaksi ja varsinkin koiran iloksi sitä on kiva harrastaa.
Tavoitteita ei ensi vuodelle suuresti aseteta. Yritetään saalistaa jostakin se viimeinen serti sitten kun kahden vuoden ikä tulee täyteen. Toivottavasti tehdään jokunen näyttelyreissu naapurimaihinkin, jos vain suinkin matkakassa antaa myöten. Sitten toivotaan että joskus syntyisi johonkin pentukoppaan sellainen pikku-parta joka voisi muuttaa tänne Takun kaveriksi.
Ennen kaikkea tietysti toivon että Raahen leikkausosasto saa jatkaa toimintaansa tavalla tai toisella ja kaikilla meillä säilyy työpaikat. Haluan että raahelaiset saavat jatkossakin laadukasta leikkaushoitoa täällä meillä ammattitaidolla ilman kohtuutonta jonottamista.
Toivon myös kaikkea hyvää kaikille ystäville tulevalle vuodelle! Heittäydytään siihen Takun tyyliin ennakkoluulottomasti ja tehdään siitä yhdessä hyvä vuosi!
Aloitetaan kaikista tärkeimmästä. Jännityksellä olen odotellut Takun tulemista kuvausikään. Olisihan sen tietysti voinut kuvata jo keväällä tai kesälläkin, mutta halusin ajoittaa kuvauksen juoksujen väliin. Aika koitti nyt marraskuulla jolloin Takku on 20 kk ikäinen. Kuvauksissa käytiin Oulun Evidensiassa Wickströmin Kaisan luona. Ensin peilattiin silmät, mistä Kaisa ei löytänyt mitään huomautettavaa, silmät siis kaikiltaosin terveet. Seuraavaksi Takku unten maille ja röntgenkuvien ottoon. Kaisa kuvia katsellessaan lupaili jo hyviä uutisia, sanoin että priima koira myös luuston osalta niin kuin muutenkin. Alkoi piinaava odotus kennelliitosta ja omakoirasivun päivitysnappia taidettiin painella muutaman kerran jos toisenkin. Tulihan ne tulokset sitten vihdoin sieltäkin vaikka näin malttamattomalle se odotus oli tuskaa. Kennelliiton virallinen lausunto kertoo että Takun lonkat on A/A ja kyynärpäät 0/0, jippii!
Kuva:Johanna Flinck
Eihän se kuvaustulos tuota koiraa miksikään muuta. Ei olisi muuttanut vaikka lonkat olisi olleet huonotkin. Mutta minulle se antaa mielenrauhaa. Tiedän että uskalletaan jatkaa agilityn harjoittelua täysillä (niin kuin se Takun kanssa muuten onnistuisikaan) ja hyppykorkeuksia voi nostaa kun taito siihen muuten antaa myöten. Ja onhan se toki tärkeä tieto myös Takun kasvattajille jos sukulaisia jalostukseen käyttävät. Eli juhlan paikka meillä on nyt kyllä tulossa!
Agility on kyllä ollut meillä nyt se ykkösharrastus lenkkeilyn ohella kesän ja tämän syksyn aikana. Kesä harjoiteltiin Tiinan ja Katin opissa täällä oman kerhon kentällä ja kunhan alkuun päästiin niin kyllä se pikkuhiljaa alkoi jotenkin sujuakin. Takun kanssahan ongelmaksi ei suinkaan muodostu jonkun yksittäisen esteen suorittaminen tai sen mukaan houkutteleminen vaan se valtava vauhti. Takku on oppinut rakastamaan niitä esteitä yli kaiken ja se nykyään palkkautuukin parhaiten sillä että se saa jatkaa seuraavalle esteelle. Treenausta ollaan jatkettu nyt kesäkauden loputtua Tupoksella Jokisaaren Minnan alkeisjatkokurssilla ja vaikka meiltä tuleekin sinne jonkin verran matkaa, en siitä kyllä ihan heti luopuisi. Yksinkertaisesti vain siksi että se on mahtavaa nähdä miten tuo koira syttyy ja tekee satalasissa hommia ihan vain rakkaudesta lajiin ja yhdessä tekemiseen!
Pikkuhiljaa se loputon energia mikä pentuna suuntautui kaiken tuhoamiseen, kanavoituu nyt tuohon tekemisen riemuun. Jos joskus mietin olinko ihan järkevä tässä pentuvalinnassani niin nyt tiedän että olin. Silloin kun lähdetään tekemään, Takku myös tekee eikä jää miettimään ja tuumimaan että viihtisikö, jaksaisiko tai kannattaisiko. Toki se myös on aika tempperamenttinen ja ei tykkää yhtään toistoista tai muuten homman hiomisesta ja siitä me käydään joka kerta tahtojen taistelua, mutta aina se kuitenkin lopulta suopuu minun tahtoon vaikka mielessään varmaan vähän keskisormea näyttääkin.
Kuva:Johanna Flinck
Käytiinhän me myös Seinäjoen näyttelyssä tuossa lokakuussa. Ei ollut Takku tuomarin mieleen yhtään, totesi että tarvitsi lisää potentiaalia, vai miten se arvostelu nyt kuuluisikaan suomentaa. Tuloksena oli EH2. Muuten meillä oli oikein mukava mökkiviikonloppu naisten kesken Lappajärvellä. Saunottiin ja istuttiin iltaa porukalla ja hyvin sopu sijaa antoi vaikka mukana matkassa oli viisi akkaa ja viisi koiraa. Muilla meni näyttelyissäkin vähän paremmin, Moine oli PN2 VA-CA, Mellu ROP,SERT,CACIB, Yrtti PN2 VA-CA, Reseda PN3 ROP-vet.
Kuva:Marita Ollikainen
Tämä syksy on ollut jotenkin kaikinpuolin masentava ja raskas. Mistä se johtuu, en tiedä. Onneksi en ole ainoa, muuten jo alkaisin kovasti huolestumaan. Kaverit ympärillä valittavat samaa ja ehkä se on vain yritettävä räpikoidä eteenpäin ja odottaa että kevät aurinkoineen viimeistään korjaa tilanteen. Ympärillä vellovat huhut työpaikan kohtalosta Sote-sopan keskellä ei varmasti yhtään paranna mielialaa ja tuntuu että mitään hyvää ei ole luvassa sillä rintamalla. Parasta terapiaa tähän alavireisyyteen onkin antanut tuo loistava karvaterapeutti. Sen kanssa kun suuntaa metsään, kaikki huolet haihtuvat mielestä edes hetkeksi. Niinpä me ollaankin kuljettu kaikki viikonloput tuolla pitkin ja poikin maastoja milloin minkäkinlaisella kokoonpanolla. Takku rakastaa näitä laumalenkkejä ja se onkin ristitty kenneljänikseksi joka juoksuttaa porukkaa mielinmäärin. Vauhtihan ei siltä lopu ihan hetkessä. Mahtavia aurinkoisia päiviäkin on onneksi siunaantunut näihin viikonloppuihin, joten kameraakin ollaan ulkoilutettu pitkästä aikaa. Laitetaan nyt tähän ihan vain kavalkaadina näitä lenkkikuvia mitä on eri reissuilta otettu.
Kuvat:Johanna Flinck
Ollaan me käyty myös Raililla kyläilemässä ja ihastelemassa Vippi-neitokaisen kasvua. Siitä on kehkeytymässä todella kaunis neiti joka tulee kyllä valloittamaan kehiä kunhan sinne asti pääsee. Otettiin Vipistä muutama kuvakin lähtiessä pihalla, ja yritettiin me kuvata koko joukkoakin, mutta eihän siitä mitään tullut, porukkaa ei vain nämä kuvaushommat napanneet 😉
Tällä viikolla me marssittiin muitten 80 koiraihmisen mukana tärkeän asian puolesta. Me haluttiin näyttää miltä näyttää kun näytään. Eli me koiraihmiset ei ainakaan haluta olla niitä jotka tuolla pimeässä tummissa vaatteissa tullaan vastaan ilman heijastimen palaakaan. Haastampa nyt kaikki koiranulkoiluttajat ottamaan mallia ja varmistamaan että ette jää varjoon!
Kuva: Tapio Flinck
Nyt me toivotaan että nämä lumiset kelit jatkuu ja odotellaan pikku hiljaa joulua tulevaksi, siihenkään ei ole enää edes kuukautta. Harmillisesti meidän pikkujoulut tältä viikonlopulta peruuntuivat mutta toivottavasti ne voidaan sitten pitää vaikka joulun jälkeen. Lenkkeillään nyt sitten siitä eestä.
Eli ei muuta kuin heikun keikun taas…
P.S. ensi viikolla alkaa joulukuu ja innolla odotellaan Pietun ja Eetun joulukalenteria. Sitä kannattaa seurata muidenkin, hauska kalenteri on luvassa!
Puolukat on ja pysyy metsässä, minun selälläni ei marjametsään mennä. Mutta paljon muuta on mukaan tarttunut syksyn mittaan, moneltakin eri kantilta katsottuna.
Jossun Big-Wood’s päivillä heinäkuussa pidetyllä esittelykierroksella sattui niin, että ensinnäkin totesin olevani yksi aktiivisimmista osallistujista näillä kinkereillä. En muista olisiko alkuaikoina jäänyt ehkäpä yhdet päivät välistä mutta muuten olen tainnut aika uskollisesti paikalle ilmaantua. Toisekseen siinä itseäni esitellessä tokaisin että vaikka päivillä ahkerasti käynkin, minulla ei ole Big-Wood’s-koiraa eikä edes mitään muutakaan corgia. No kappas kummaa, nyt sitten on.
Tuosta päivästä lähti alkuun sellainen juttu, että Jossu päätti korjata tämän puutteen minun elämässäni ja nyt minulla on sitten Pirkka. Tai puolikas Pirkka. Pirkka on Jossun ja minun yhteisissä nimissä mutta tulee asumaan Jossulla oman laumansa keskellä. Miksi sitten näin? No siksi että tämä on taas askelta lähempi kosketus corgimaailmaan. Sitä maailmaahan minä olen seurannut ihan siitä pitäen kun Jossu ensimmäisen corginsa Nolan sai ja Big-Wood’s corgien kasvatusta olen seurannut melkein yhtä alusta saakka. Corgeja on tullut nähtyä paljon ja osa niistä on tullut läheisemmiksi kuin toiset. TuTu on yksi niistä, narttu jota olen ihaillut ihan pennusta asti. Ei pelkästään sen huikean kauneutensa vuoksi vaan myös sen valloittavan persoonan takia. TuTu on myös tarjoillut meille monille unohtumattoman elämyksen Helsingissä järjestetyssä maailmanvoittaja näyttelyssä voittaen silloin rotunsa ohi hirmuisen määrän rotunsa kauniita edustajia. Olin myös hetken mukana TuTun tämän ensimmäisen pentueen synnytyksen käynnistyttyä. Isänä näillä pennuilla on Pontus, joka matkaa Englannista tänne Suomeen olen jännittänyt mukana ennenkuin se edes oli koskaan syntynytkään.
Tästä pentueesta on siis Pirkka (Big-Wood’s Hoity-Toity) corgi josta omistin puolet ennekuin sitä itse edes tiesinkään 🙂 Pirkka tulee vielä valloittamaan corgimaailmaan, sen uskon, kunhan se nyt ensin vähän kasvaa.
Ollaan me käyty jo mutka näyttelyissäkin. Tai Pirkka on käynyt jo kahdessa. Syyskuun pentunäyttelyssä Siikajoella Pirkka kävi sisaruksiensa kanssa Anita Al-Bachyn arviossa ja hyvinhän ne siellä vetivät. Yhdessä nämä kolme sisarusta (Pirkka,Priha,Pai ja Pinko) voittivat näyttelyn kauneimman kasvattajaryhmän ja velipoika Priha voitti ryhmän ja sijoittui lopulta BIS3-sijalle.
Takku taas on käynyt keräämässä tarvitsemansa sertit kasaan tässä loppukesän ja syksyn aikana. Ensin käytiin Oulun kansainvälisessä näyttelyssä Nenad Matejevic:in arviossa. Tuloksena tästä käynnistä nuo ERI2 ja arvostelu tällainen: Kauniin tasapainoinen. Oikeanlainen pää. Täydellinen purenta. Hyvin kehittynyt etuosa ikäisekseen. Oikeanlainen kompakti ylälinja, syvä rintakehä. Hieman pehmeä selkä. Hyvä karvanlaatu. Esitetään ja liikkuu kauniisti.
Seuraavaksi viikon päästä oli vuorossa Kokkolan ryhmänäyttely. Tätä näyttelyä arvoin kauan, ilmoitinkin Takun sinne viimeisenä mahdollisena päivänä. Hivenen arvelutti että viitsinkö lähteä näin keskeneräistä koiraa viemään kasvattajatuomarin arvosteltavaksi, Takussa kun on vielä nuoruuden löysyyttä niin paljon. No ilmoitinpa kuitenkin ja vielä näyttelyaamunakin oli vähän sellainen olo, että saapa nähdä. Toisaalta kuitenkin halusin Takulle tämän tuomarin arvion joten ei kun matkaan vaan sitten. No se kannatti. Arvostelu oli hieno ja tuloskin sitten sen mukainen. Takulle siis Soile Bisteriltä jun ERI1 SA PN1 SERT ROP. Arvostelu kuului näin: Hyvin kehittynyt kaunis tasapainoinen narttu. Ylälinja voisi olla hieman laskevampi. Varsin hyvä pää. Hyvä runko ja raajat. Häntä ok. Erinomainen karva ja väri. Liikkuu hyvin.
Taas viikko levättiin ja sitten taas matkaan. Nyt ei onneksi matka päässyt juurikaan rasittamaan sillä päädyttiin Yppäriin ryhmänäyttelyyn tuohon muutaman kymmenen kilometrin päähän. Jari Laakso oli snautsereilla tuomarina täällä ja Takun toinen serti tuli siis häneltä. Takku jun ERI1 SA PN1 SERT ROP. Arvostelu kuului nyt näin: 17 kk. Lupaava nuori narttu. Hyvä rungon tilavuus. Lupaava eturinta. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä ylälinja. Liikeessä pyörivä nahka. Hyvä, voimakas kaula. Kaunis pää, jossa hyvät linjat.Tehokkaat liikkeet. Hyvä karvapeite.
Kuvat: Marita Ollikainen
Kuvat: Marita Ollikainen
Näinpä siis Takulla plakkarissa sertit, viimeinen tarvitaan sitten kaksivuotis-synttäreiden jälkeen. Yppärissä meni muutenki hienosti. Mihan Mini-Reseda voitti p&s kääpiösnautserit, voitti loppukahinoissa myös ryhmän ja oli lopulta BIS2, onnea vielä valtavasti! Resedan tytär Mihan Mini-Ärrätex oli PN2 ja sai myöskin sertin. Hieno päivä siis meillä.
kuva: Marita Ollikainen
Kolmisen viikkoa huilattiin ennen kuin käytiin vielä yksi kesänäyttelyt päättävä kehäkierros Oulun Äimärautiolla. Tämä näyttelyhän oli alunperin Limingan ryhmis, mutta järjestäjät joutuivat siirtämään sen Oulun raviradalle suuren ilmoittautujamäärän vuoksi. Varmasti ihan järkiratkaisu, nyt oli tilaa kaikille ja tarjolla isot kehät tasaisella nurmikentällä.
Snautsereilla tuomarina tällä kertaa Iuza Beradze, Tsekeistä. Meidän joukosta ensimmäisenä pääsi kehään Takku, joka teki ns. hattutempun, oli jälleen nuo ERI1 SA PN1 SERT ROP. Arvostelussa luki: Kaunis narttu. Oikeanlaiset ääriviivat, tarpeeksi hyvät mittasuhteet. Kaula saisi olla vähän pidempi. Vahva takaosa. Täydelliset kulmaukset ja hyvät liikeet.
Kuvat: Marita Ollikainen ja Jyrki Tiittanen
Mellu kävi kehässä ollen PN2 ja vara-sert ja Reseda PN3 ja ROP-veteraani. Kiva päivä taas hyvässä seurassa ja kunhan alun kylmyydestä selvittiin, sääkin oli loppujen lopuksi ihan kaunis. Tähän oli hyvä päättää kesän näyttelykausi ja jäädä odottelemaan sisänäyttelyiden aikaa.
Ei meidän elämä nyt pelkkää koiranäyttelyä ole, ei suinkaan, vaikka viime viikot on saattanut siltä näyttääkin. Sen lisäksi että Takku on riittävän kaunis koira siihen että sen kanssa on kiva kiertää kehiä, on se myöskin harrastus-ja lenkkikaverina ihan ykkönen. Kesä on kuljettu ahkerasti agility-harkoissa ja ollaan ehkä jossain mielessä jopa edistyttykin. Ainakin sen verran että Takun voi päästää aidatulle kentälle jo irti, joskus jopa niin että porttikin on auki 🙂 Jos Takku saisi päättää, agility-kisat käytäisiin kaksiosaisena. Kierroksella yksi parta päästettäisiin yksin kentälle ja se saisi itse suunnitella radan niin kuin se sen mielestä paras olisi. Kierrokselle kaksi otettaisiin jo ohjaajakin mukaan ja se voitaisiin sitten mennä ohjaajan tahtomalla estejärjestyksellä. Takun lähtö radalle on välistä sen verran vauhdikasta että ei siinä ohjaaja oikein voi muuta kuin sulkea silmänsä ja toivoa että se ei loukkaa itseään. Ne pätkät radasta, milloin se edes hetken malttaa kuunnella mitä minä haluaisin tehdä, se menee jo hienosti. Harmillisesti vain syksy on saapunut ja käsillä alkaa olla tämän kauden viimeiset harkat. Toivottavasti päästään ensi kesänäkin johonkin ryhmään jossa jatkaa tätä hauskaa harrastusta. Täytyy kyllä kiittää ja kumartaa meidän ryhmän ohjaajille Katille ja Tiinalle, kärsivällisesti ovat jaksaneet odotella että parta hetkeksi hidastaa vauhtiaan että saadaan sille edes joku este taas näytettyä.
Kuvista kiitos Kati Heikkiselle!
Aksailun lisäksi me ollaan nautittu kauniista syysilloista ihan vain metsissä lenkkeillen ja kavereiden kanssa painien. Takku nauttii kun joku lähtee juoksuseuraksi ja emäntäkin tietysti tykkää juttuseurasta. Suurimmaksi osaksi me kuitenkin tepastellaan kaksistaan tuolla pitkin maita ja mantuja ja siihen hommaan tuo Takiainen on kyllä huippu. Se on parasta terapiaa mitä kuvitella voi, vaikka olisi huinka huono päivä ja väsynyt mieli, Takun huumoriakin välillä koetteleva touhuilu saa aina hymyn huulille. On se vaan niin rakas tuo takkuparta.
Takku ehti täyttää tuossa viime viikolla jo puolitoistavuotta. Siitä on tulossa aikuinen koira, vaikkei sen luonteesta sitä aina uskoisikaan. On se silti rauhoittunutkin, uskokaa tai älkää, mutta ei siitä mitään sohvalla löhöäjää kai koskaan saa. Ei kyllä tarvitsekaan.
Kuva: Johanna Flinck
Me ollaan ehditty käydä vähän kuvailemassa myös kavereiden koiria. Linssin taakse ovat asettuneet pystykorvanpentu Taisto, saksanpaimennin Lohtu ja rottweilerit Aava ja Hippo. Lenkeillekin on kamera pitkästä aikaa päässyt muutaman kerran mukaan ja kuvia on mukaan tarttunut myös niiltä. Tässäpä jotain otoksia tännekin näytille.
Taisto
Lohtu (Great Shepherd’s Unikko)
Aava (Banheira Luvaton Rakkaus)
Hippo (Heizelwood Oma)
Basso (Pull Moon Love Machine)
Lenkkiseurasta TuTu ja muut corgit, Rocca ja Topi
Kuva: Johanna Flick
Tietysti ollaan myös käyty katsomassa Railin kakaroita, uuteen kotiin kohta matkaavaa Veikkoa (Mihan Mini-Agentti) ja Kärkkäiselle jäävää Vippiä (Mihan Minttu-Maari). Pentukuume alkaa kyllä kovaa kyytiä kasvaa, jospa sitä Takullekin sitten aikanaan kaveri saataisiin.
Pieni-parta (Mihan Minttu-Maari) ja iso-parta (Mihan Isotakiainen)
Toki meidän talossa tapahtuu paljon muutakin, ei elämä sentäs tuon prinsessan ympärillä tyystin pyöri. Jos olen riemuinnut Takun serteistä, enemmän on iloa kuitenkin tuonut Idan läpi mennyt inssiajo ja Jaakon hienosti alkanut opiskelu. Mutta koska tämä on julkinen blogi ja sellaisena sen haluan pitääkin, sivuan vain satunnaisesti perheeni juttuja. Sen vuoksi voi vaikuttaa että koko elämä on yhtä koiratouhua. Onhan se paljolti sitäkin, mutta koska tämän blogi on tarkoitus kertoa Takun elämästä, olkoon se pääosissa.
Kaunista syksyä kaikille ja nautitaan näistä kauniista ilmoista niin kauan kuin niitä riittää!
Niinhän se vaan aina menee, että se loma loppuuu ihan kesken. Niin paljon ois ollut vielä tekemistä ja oishan tuota löhöilyäkin voinut vielä jatkaa. No ei auta, huomenna on aamulla noustava kun kello soi ennen kuutta ja aloitettava arkinen aherrus. Seuraavaan lomaan on vaan niin turkasen pitkä matka ja se alkaa jo valmiiksi ahistaa.
Ennen loman alkua otettiin vähän esimakua matkailusta viettämällä pidennetty viikonloppu Virroilla snautsereiden erikoisnäyttelyssä. Ennätysmäärä osallistujia oli ilmoittautunut kisaan, sata pippuri&suolaa kisasi paremmuudestaan ja mustat snautserit siihen vielä päälle.
Me lähdettiin matkaan Kärkkäisten asuntoautolla jo torstai-iltana töiden jälkeen. Ajeltiin ensin Lappajärvelle Railin siskon mökille jossa saatiin nauttia hyvästä seurasta ja yöpaikasta, toki ensin vähän grillikodassa iltaa viettäen.
Perjantaina jatkettiin Tuurin kautta Virroille ja majoituttiin meille varattuun mökkiin johon tuli sitten illan kuluessa muukin seurue paikalle. Koiria vielä viimeisteltiin seuraavan päivän näyttelyyn ja seurusteltiin ja syötiin hyvin porukalla kokkaillen.
Erikoisnäyttelyyn oli kutsuttu tuomariksi pippuri&suola-nartuille Anja Kopp Saksasta, urokset arvosteli Galyna Kalinichenko. Mihalaiset olivat hyvin edustettuna paikalla ja päivästä tulikin erityisen hieno.
Nartuissa ensiksi kehään menivät Takku ja siskonsa Hani (Mihan Iisoppi). Takku sai ERIn muttei sijoittunut kilpailuluokassa. Takku temppuili taas vaihteeksi hampaiden näytössä ja prinsessaa ei näköjään yhtään huvittanut nämä näyttelytouhut sille päivälle. Harmittavaa valtavasti nuo sen temput, ei auta muuta kuin lisää vaan treenausta ja kurinpalautusta. Hani sen sijaan esiintyi loistavasti ja valloitti tuomarin ihan täysin voittaen luokan SA:lla.
Seuraavaksi valtavan suureen narttujen valioluokkaan menivät Pian Oona (Mihan Nokturno) ja Moine (Mihan Onnen Kantamoinen) sekä Saimin Noita (Mihan Noita-Akka). Kaikille ERI:t ja suunta kilpailuluokkaan. Se olikin suuri jännitysnäytelmä sillä osallistujia tässä luokassa oli kaikista eniten, 24 narttua. Tunne oli huikea kun me Oonan kanssa juostiin ykköspallille ja SA:n kera saatiin menolippu paras narttu-kehään.
kuva: Markku Välilä
Viimeisenä nartuista kehään meni vetreät veteraanit, äiti ja tytär Sinttu (Mihan Hyazintti) ja Risu (Mihan Värisuora). Tytär vei tällä kertaa pidemmän korren ja voitti luokan SA:lla, Sinttu hienosti vanhimpana osallistujana luokassa toiseksi.
Uroksissa oli meiltä vain kaksi edustajaa, valioissa kilpailleet Eddy (Mihan Neljänsuora) ja Ärjy (Mihan Ärjyy Äimän Käkenä). Molemmille pojillekin ERI:t mutta ei sitten kuitenkaan sijoitusta kilpailuluokassa.
Paras narttu-kehässä oli siis kolme Mihalaista. Hani teki jättiyllätyksen ja nuoresta iästään huolimatta pesi koko porukan. Hani siis narttujen ykköseksi ja oikeutetusti ansaitsi voitollaan myös sertin. Kakkoseksi osoitettiin veteraaniluokasta Risu ja kolmanneksi valioluokan voittanut Oona. Huh huh, mikä menestys, siinä oli äiti ja kaksi tytärtä narttujen keulilla. Onnea vielä kaikille osallisille tästä hienosta voitosta!
Sitten valittiin rotunsa paras juniori, Hani voitti tässä kilpailussa urosten junioriluokan voittajan.
Rotunsa parhaan veteraanin valinnassa Risu-äiti teki myös saman tempun eli voitti urosten veteraaniluokan voittajan.
Sitten valittiin tietysti Rotunsa paras jossa vastakkain siis urosten voittaja Hopo (Delonnix Cormick) ja narttujen ykkönen Hani (Mihan Iisoppi). Tuomarin valinta osui tällä kertaa Hopoon ja täytyy todeta ettei se Hani huonolle hävinnyt. Onnea molemmille!
Kasvattajaluokkaan me mentiin kokoonpanolla Risu, Ärjy, Hani ja Oona. Tämä ryhmä valittiinkin pippuri&suola luokista parhaaksi kunniapalkinnolla.
Risulle oli ilmoitettu myös jälkeläisluokka ja siinä olivat mukana Risu ja lapsensa Ärjy, Takku, Hani ja Oona. Tämä ryhmä sijoittui rodussaan kolmanneksi kunniapalkinnolla.
Loppukilpailuja odotettiin sitten jännityksellä, olihan meiltä edustaja lähes kaikkiin mittelöihin. Ensin kisailivat pennut keskenään, musta versio voitti tänä vuonna parhaan pennun palkinnon. Seuraavaksi vuorossa oli parhaan juniorin valinta. Meillä oli tietysti kaikki peukut pystyssä Hanin puolesta, vaikka myös kisakumppani oli ihan parasta mahdollista luokkaa. Heidin hieno musta poika Wanhan Purolan Zetor voitti parhaan junioirin palkinnon ja Hani hienosti toinen. Tähän Zetka-nuorukaiseenhan me tutustuttiin jo Tallinnan reissulla ja ihastuttiin siihen jo silloin kovasti.
Veteraanit mittelivät paremmuudesta seuraavana ja Risu otti ja nappasi voiton kotiin, mustan nartun ollessa sitten toinen.
Tuula oli ilmoittanut pari kilpailuun Eddyn ja Hani, eikä suinkaan turhaan. Tallinnassa ekaa kertaa esitetty pari petrasi vielä vähän esiintymistään ja näin ollen heille näytettiin punaista palkintopallia.
Kasvattajaryhmän kanssa päästiin sitten vielä kierämään kehää mustaa ryhmää vastaan ja niinhän siinä kävi että Mihan-kasvattajaluokka oli tämän erikoisnäyttelyn BIS-ryhmä!
Best in show:ksi tämän kertaisessa erikoisnäyttelyssä valittiin Hopo eli Delonnix Cormick, onnea siitä taustajoukoille!
Näin oli tämän vuotinen erikoisnäyttely nähty ja koettu. Hauskaa oli ja Mihalaisten menestys tietysti kruunasi kaiken. Mutta ilman menestystäkin oltaisiin viihdytty, mukavassa seurassa viikonloppu meni hurjaa vauhtia. Kiitos myös meidän mökkikunnalle, Mirjalle ja Kajaanin porukalle ja Tuulalle, sekä tietysti Railin komppanialle ja Saimille ja Aulille naapurimökkiin. Otetaan ensi vuonna uusiksi! Viikko oli tiedossa vielä aherrusta ennen lomaa joten Virroilta oli kotia palattava sunnuntaiehtoona.
Meidän loma alkoi tietysti koiranäyttelyistä. Ensimmäisen viikonlopun ohjelmassa oli ensin lauantaina Oulun kansainvälinen näyttely ja sitten sunnuntaina samanmoinen koitos Kokkolassa. Takku oli ilmoitettu nyt ensimmäistä kertaa nuorten luokkaan vaikka sillä toki vielä kilpailuoikeus junioriluokkaankin olisi ollut.
Launtaille Ouluun oli meille taas sattunut tuomarimuutos. Romanialaisen Roberto Schillin tilalla snautsereita tuomaroi Harto Stockmari. Takulle Harto antoi EH:n ja sillä voitettiin kilpakumppani nuorten luokassa.
kuva: Marita Ollikainen
Arvostelu: Oikea sukupuolileima ja mittasuhteet. Oikea muotoinen pää, hyvä purenta. Hyvä kaula, riittävä eturinta. Hyvä runko, mutta lyhyt rintakehä. Oikein kulmautunut takaosa. Hyvä runkoturkki, jalka ja partakarvat pehmeät. Liikkuu hyvin sivulta. Pehmeyttä selässä.
Oli muuten jokaisen muunkin osallistujan arvostelussa käsittääkseni maininta pehmeistä jalka-ja partakarvoista 🙂 ja olipa yksi narttu Stockmarille liian lyhytkin.
Launtai-iltana ajeltiin Kokkolaan jossa siis sunnuntaina kehä alkoi heti aamusta. Tuomarina snautsereilla Gertrud Hagström Ruotsista. Takku esiintyi taas vaihteeksi ilman moitteen sijaa, tuloksena nuorten luokasta ERI 1.
Arvostelu: Erinomainen tyyppi. Vahva femiininen pää hieman liian isoilla korvilla. Riittävä kaula. Riittävä runko ikäisekseen. Ok kulmaukset. Hieman pitkä lanne. Paljon löysää nahkaa. Pitäisi olla kovemmassa kunnossa. Erinomainen karvan laatu. Liikkuu hyvin.
Risu oli ROP-veteraani ja Moinelle ja Oonalle myöskin ERI:t. Esitettiin sitten kasvattajaluokkakin joka sai KP:n ja sillä käytiin sitten pyörähtämässä isossa kehässäkin ilman sijoitusta.
Viikon verran vedettiin huilia ja seuraavana viikonloppuna suunnattiin akkojen reissulle Piteåån. Jaakko lähti Jyrki kanssa mökkeilemään Kokkolaan ja Ida meni isoseksi rippileirille Kultalaan, joten me lähdettiin Takun kanssa kahdestaan reissuun.
Päätettiin lähteä ajelemaan asuntoautolla kohti Piteåta hyvissä ajoin, perjantai-aamupäivällä. Onneksi lähdettiinkin sillä aika paljon me saatiin aikaa kulumaan tuohon matkaan vaikka se ei kilometreissä niin kauhean kaukana ollutkaan. Parilla stopilla mentiin, Haaparannassa käytiin ruokaostoksilla ja Tornion puolella tankattiin. Aikaa meni myös perillä autopaikan selvittelyssä, niin kauhean kielitaitoisia matkalaisia kun oli mukana. No kaikesta selvitään suomen, ruotsin, englannin ja käsimerkkien sekoituksella ja leiripaikkakin saatiin pystyyn. Hivenen taas koirien siistimistä ja pitkästä päivästä väsyneenä päät painui tyynyyn yllättävän aikaisin.
Takku viime silausta saamassa
Ensimmäisenä päivänä oli vuorossa snautsereiden ja pinsereiden erikoisnäyttely jossa keskikokoiset snautserit tuomaroi Patrik Ragnarsson ruotsista. Takulle junioriluokasta ERI ja kilpailuluokan voitto SA:lla.
Kuva: Marita Ollikainen
Arvostelu: Erinomainen tyyppi. Erinomaiset mittasuhteet. Hyvänmuotoinen pitkä feminiininen pää. Tummat kauniit silmät. Hyväasentoiset korvat, joita koira voisi kantaa tiiviimmin pään myötäisesti. Hyvä purenta. Valpas ilme. Hyvä kaula. Ryhdikäs selkä. Sopusuhtaisesti kulmautunut edestä ja takaa. Erinomainen rintakehä. Hyvä eturinta. Erinomaiset raajat ja tassut. Hyvä leveä reisi. Matalat hyvät kintereet. Hyvä pigmentti. Tasaisesti jakautunut pippurisuola väri. Erinomainen häntä. Liikkuu hyvin, mutta ylälinja saisi olla vakaampi liikkeessä. Viehättävä temperamentti. Hyvin esitetty.
Takun kilpakumppani junioriluokasta:
Kuva: Marita Ollikainen
Risu voitti veteraaninartut SA:lla ja näin ollen molemmat sitten mentiin paras narttu-kehään. Risu veti pisimmän korren ja voitti nartut, Takku nuorimmaisena jäi ilman sijoitusta. Tuomari kyllä kävi meille vielä sanomassa että nuori, mutta erittäin kaunis.
Risu voitti sitten lopulta myös uroksen ollen rotunsa paras ja tietysti myös rotunsa paras veteraani, hienoa!
Kuva: Marita Ollikainen
Kääpiösnautsereilla oli tuomarina Sonny Ström, ruotsista myös hänkin. Mihalaiset eivät tänään olleen aivan hänen tyyppiään vaikkakin Yrtti nousi paras narttu luokassa toiseksi ja Sisu uroksissa myöskin toiseksi, ei toki huonosti sekään.
Mihan Mini-Yrtti PN2 (kuva:Marita Ollikainen)
Loppukahinoita sitten odoteltiin vuoroin auringon paistaessa täydeltä terältä vuoroin sataessa ihan urakalla. No, onneksi oli lopuksi taas sen paisteen vuoro ja kuivin jaloin päästiin juoksemaan ”isot kehät”.
Ensimmäisenä käytiin kääpiösnautserien kanssa kasvattajaryhmässä jossa sijoituttiin toiseksi. Kuvaa tästä ei ole, koska me oltiin kaikki kehässä.
Sitten Takku kävi näyttelyn kauneimman juniorin valinnassa. Takulla oli taas sellainen päivä, että kyllä nämä näyttelyt on ihan jees, jos sää mamma sitä haluat. Ei minkäänsortin temppuja tänään varastossa (paitsi pieni rusetin ryöstöyritys lopussa) ja tuloksena tästä BIS-juniori 2.
Kuva: Marita Ollikainen
Risu sitten taas pani parastaan veteraanin valinnassa ja juoksi reippaasti itsensä voittajaksi, monesko BIS-veteraanivoitto tämä olikaan vaikka vasta maaliskuussa veteraani-iän saavutti. Upea äiti Takulla.
Kuva: Marita Ollikainen
Päivän lopuksi oli tietysti vielä BIS-kilpailu jossa Risu lopulta sijoittui toiseksi, hienoa!
Kuva: Marita Ollikainen
Aika pitkä päivä tästäkin tuli, mutta hymyssä suin me jaksettiin 🙂
Kuva: Raili Kärkkäinen
Vielä kaikki tulokset lauantailta:
Tuomari Patrick Ragnarson,Ruotsi
Mihan Isotakiainen jun ERI/1,Rop juniori ,BIS-2 Juniori
Mihan Värisuora vet ERI/1 SA,PN1,ROP,ROP-veteraani,BIS-1 Veteraani,BIS-2!
Tuomari,Sonny Ström,Ruotsi
Mihan Mini-Älskare jun ERI/1 VSP-juniori
CappasWaan Darude Val ERI/1 SA,PU-2
Mihan Mini-Ärrätex jun ERI/2
Mihan Mini-Yrtti Val ERI/2 SA,PN-2
Mihan Mini-Reseda vet ERI/2SA,vara sert.
Illalla sitten nippanappa jaksettiin vähän maistella shamppanjaa ja kilistellä menestystä seuraavan päivän näyttelylle. Uskokaa tai älkää mutta valot sammui meijän autosta illalla yhdeksältä ja unten mailla oltiin ennätysäkkiä.
Sunnuntaina oli vuorossa Piteån kansainvälinen näyttely. Keskareilla tuomarina Liz-Beth Liljeqvist, ruotsista. Ei ollut meidän koirat tänään tämän tuomarin mieleen, Takulle nuorten luokasta ERI 2 SA ja Risulle veteraaneista ERI 1 SA PN3 ROP-vet. Serti jäi näin ollen vain haaveeksi tältä reissulta, täytynee Ruotsiin siis palata näyttelyn merkeissä myöhemmin uudestaan.
Onneksi pikku-Mellu tsemppasi kääpiöiden kehässä itsensä paras narttu kakkoseksi ja nappasi sen tavoitellun sertin ja näin ollen pelasti meidän päivän menestyksen suhteen. Hyvä Mellu!
Mihan Isotakiainen ERI/2 SA
Mihan Värisura ERI/1SA,PN-3,ROP veteraani
Loppukehiin meni sitten vain Risu parhaan veteraanin valintaan, jossa ei valitettavasti tällä kertaa sijoitusta tullut.
Ähäkutti mamma, kyllä minä silloin osaan kun vain viitsin! (kuva: Marita Ollikainen)
Kaikkinensa mahtava reissu. Hyvin mahuttiin, kyllä sopu sijaa antaa. Onneksi Takkukin aloitti juoksunsa vasta reissulta kotiin palattua niin ei ollut ongelmia edes useamman uroksen mukana olo. Eikä sitä näköjään tarvi kieltäkään osata, kyllä ne asiat aina hoituvat tavalla tai toisella. Kiitos matkaseura tästä reissusta, huippua oli!
Kotona oltiin sunnuntaina puolen yön hujakoilla ja muutaman tunnin yöunien jälkeen taas tavarat kasaan ja auton kanssa tien päälle. Tällä kertaa ei onneksi tarvinnut ajaa kuin Kokkolaan asti ja suunnitelmana nyt vain ihan mökkilomailua perheen kesken. Tai Ida jatkoi edelleen rippileireilyä joten sen verran vajaalla porukalla lomailtiin.
Viikon aikana vierailtiin niin Eurooppalaisella ruokatorilla, kuin keskiviikon iltatorillakin. Kahviloissa käytiin kahvilla ja ravintolassa syömässä. Käytiin myös tapaamassa uutta parrakasta ystävää Sisua. Täytyy kyllä sanoa että halutessaan Takku osaa olla kertakaikkisen helppo matkakaveri. Hienosti pieni koira käyttäytyi joka paikassa vaikka ihmisiä oli välistä tungokseen asti. Kaiken hulinan keskellä me myös levättiin, saunottiin, uitiin, lenkkeiltiin ja nautittiin kesästä!
Kokkolan reissun jälkeen oli meillä Takun ja Jaakon kanssa pelkkää kotona lomailua. Ida ja Jyrki lähti Jyväskylään Neste Ralliin viikoksi ajanottohommiin. Yhden päivän vietin Jossulassa corgi-koiria ihastellessa ja kuinkas muuten kuin kuvaillessa. Big-Wood’s-päivät vetivät taas ennätysmäärän porukkaa paikalle, alkaa olla aika isot festarit jo tuolla Flinckin takapihalla 🙂 Paljon on tullut jo tuttuja corgiporukastakin joten näitä päiviä ei voi jättää välistä, vaikka meiltä ei kotoa corgi-koiraa löydykään.
Mitä sitten ollaan tehty näiden parin viikon aikana. No ei ainakaan sitä mitä piti. Huusholli on edelleen puoleksi siivoamatta, ne kaikista suurimmat projektit täysin aloittamatta. Mutta sen sijaan me ollaan lenkkeilty, uitu ja löhöilty edelleenkin.
Huomenna siis taas kutsuu työt. Jäähän noita syksyisiä iltoja ja viikonloppuja niiden tekemättömien kotitöiden tekoon. Paitsi että kolme seuraavaa viikonloppua meneekin yllätys yllätys koiranäyttelyissä 🙂
Ollaan me kuitenkin saatu pestyä mattoja, aikamoinen läjä. Nyt päätin että meillä ei enää ole talossa pentukoiraa ja kaikki pentuajan matot on puhtaana odottamassa uutta tulemista. Samoin lähti myös tietokonehuoneen ja keittiön välistä portti varaston hyllylle. Lapset kyllä vähän puistelivat päätänsä mutta minä vannoin että nyt on pentuajat tässä talossa ohitse pyyhkäistyjä. Ihan kaikenvaralta jätin kuitenkin vielä portin kiinnitykset seinään. Onko nuille matoille ja portille joskus vielä käyttöä, aika näyttää. Siellä ne nyt on kuitenkin odottamassa…
Mihan Mini-Agentti
Tuo Mini-Agentti se ei kuitenkaan ole joka meille joskus muuttaa, niin söpö kuin se onkin. Se on meille väärää kokoa ja sukupuolta, mutta jollekkin se on se maailman parhain ja rakkain sitten aikanaan. Mukava sitä on kuitenkin käydä nuuskuttelemassa ja paijaamassa samalla kun käydään Takkua trimmauttamassa.
Toivotaan nyt vielä että loman loppumisesta huolimatta on kesää jäljellä
Koska ei olla köyhiä ja kipeitä, hyvissä ajoin kevään aikana otettiin kalenteri käteen ja alettiin täyttää sitä kaikilla kivoilla kesänäyttelyillä. Ajatuksena varmaankin oli ettei kesälomarahat ainakaan jäisi käyttämättä, siltä se nyt ainakin tuntuu. Ihanan halpaa näyttää olevan tämä näyttelyissä käyminen, onneksi niitä ei tullut valittuakaan kalenteriin kuin lähes joka viikonlopulle, parhaimmille kaksi :-).
Ennen näyttelyturneen aloitusta käytettiin Takku ensin hierojalla. Se sai tuossa keväällä ennen Vaasan näyttelyä pienen palkeenkielen oikeaan takajalkaansa ja ilmeisesti sen seurauksena liikkeet olivat epäpuhtaat. Tämän huomasi ensin kasvattaja Raili Vaasassa ja kun vielä vappuna match showssa useampikin kaveri kävi tästä sanomassa varattiin aika hierojalle. Uskon että tästä hieronnasta oli apua ja seuraavakin aika on jo varattuna.
Takiainen siistittiin näyttelykuntoon ja startattiin ensimmäiseen ulkonäyttelyyn Oulaisiin, snautsereilla siellä tuomarina Elina Haapaniemi. Suurta menestystä ei meille tullut, lähetettiin kiinteytymään kotiin tuloksella ERI 1.
Kääpiösnautsereissa Mihalaiset kävivät keräilemässä palkintopöytää puhtaaksi. Mihan Mini-Yrtti pokkasi viimeisen sertinsä valioituakseen ja oli lopulta ROP. Veljensä Mihan Mini-Yatzyman sai myös valionarvoon vaadittavan viimeisen sertin ja oli VSP. Mihan Mini-Reseda kilpaili ensimmäisen kerran veteraaneissa ja oli PN2 sekä ROP-vet.
Loppukilpailutkin menivät loistavasti. Reseda ravasi helteisessä säässä itsensä lopulta BIS-veteraaniksi ja Mihan kasvattajaryhmä oli BIS 2.
kuva: Miia Hummasti
Erittäin iloinen olen myös Takun parhaan kaverin Roccan puolesta, se sai Oulaisista ensimmäisen sertinsä ja voitti urokset sijoittuen lopulta VSP:ksi, onnea Sussu!
alaskanmalamuutti Grand Viking Rock Illa Kuvianartok
Meidän ystäväpiiri on täydentynyt myös uudella ihanalla risuparralla. Sulo ja Manu on saanut uuden pikkuveikan ja toivotaan että siitä kasvaa Takullekin oiva painikaveri. Syötävän suloinen se ainakin osasi olla, niin snautserimaisen viaton kuin olla ja voi. Tacillan Top Dog se on oikealta nimeltään, Topiksi kutsutaan.
Tacillan Top Dog
Oulaisten näyttelyä seuraavana päivänä kävin suorittamassa talkoovelvoitettani agilityn treeniryhmäpaikkaa vastaan. Raahessa kisattiin kaksipäiväiset agilitykisat ja sunnuntain istuin kameran kanssa kentän laidalla kuvaten ja kavereita kannustaen.
Sitten kerättiin muutama viikko voimia ja valmistauduttiin seuraavaan koitokseen. Välissä päästiin sentäs kerran agilitytreeneihinkin, minkä Takiainen veti oman tahtonsa mukaan. Mukavaa kun oli uusi yleisö paikalla ja siitä haltioituneena se veti rataa ympäri sata lasissa ja esteitä oman makunsa mukaan suorittaen. Kotiläksyksi tästä kerrasta jäi kurinpalautusta tuolle kakaralle. Pitäisi saada se jotenkin ymmärtämään että sitä agilitya on tarkoitus harrastaa YHDESSÄ!
Lopulta koitti myös tämän kesän ensimmäiset lomapäivät. Ne oli anottu meidän odotettua ulkomaan turneeta varten, jota oli suunniteltu tässä kevään mittaan porukan voimin. Auto lastattiin täyteen tavaraa ja startattiin matkaan torstai-aamuna. Ensimmäinen välipysäkki oli Porvoossa kasvattajan luona jossa saatiin yöpyä ja nauttia aivan mahtava grilli-illallinen kaikkine tykötarpeineen, mukavassa seurassa tietenkin. Ilta venyi vähän turhankin pitkäksi mutta ei malttanut aiemmin nukkumaan.
Perjantai-aamuna aikaisin viiden tietämiin startattiin Porvoosta kohti Länsisatamaa josta lautta lähti Tallinnaan. Matkassa mukana oli meidän ja Takun lisäksi Raili ja Riikka,Takun emä Risu (Mihan Värisuora) sekä kääpiöt Yrtti (Mihan Mini-Yrtti),Mellu (Mihan Mini-Ärrätex) ja Reseda (Mihan Mini-Reseda), Tuula ja keskarit Eddy (Mihan Neljän Suora) ja Hani (Mihan Iisoppi) sekä Pia ja keskarit Oona (Mihan Nocturno) ja Moine (Mihan Onnen Kantamoinen). Hyvin sujui ensimmäinen laivamatka vaikka sitä vähän ennalta jännitinkin. Onneksi Takku sai autoon seurakseen kokeneen matkustajan joka toivottavasti äidin esimerkillä opetti kakaraansa matkustamaan. Ei se Takku ainakaan kovin traumatisoituneelta näyttänyt meidän autolle palatessa. Koirat siis matkustivat laivassa autossa, jossa oli viritettynä kaikki mahdolliset viilennyskeinot mitä keksittiin. Me ihmiset nautimme laivan aamiaspöydästä kattavan aamupalan siinä laivan matkatessa kohti itänaapuria.
3.6.2016 Ryhmänäyttely Tallinna
Ensimmäinen koitos oli Luigen alueella järjestetty ryhmänäyttely. Sinne oli meille tullut tuomarimuutos ja Marianne Holmin tilalta keskarit arvosteli Tapio Eerola. Arvosteluista ei ole oikein varmaan selkoa sillä Eerola arvosteli tässä näyttelyssä ensimmäistä kertaa Eestin kielellä.
Kehässä kävi ensimmäisenä pyörähtämässä Eddy sijoittuen urosten parhaaksi. Seuraavaksi kehään päästiin minä Takun ja Tuula Hanin kanssa. Takku ei arvostanut kahden tuomarin taktiikkaa ja minun valmistautuessa hampaiden näyttöön edestä lähestyvälle tuomarille, Takku pyörähtikin ympäri takaa tulevaa tuomaria kohti. Tässä Eerola totesi minulle että mites tähän nyt pitäisi suhtautua. No suhtautui sitten niin että antoi H:n ja kirjoitti arvosteluun jotenkin näin että koira ei ole handlerin hallinnassa. Muuten arvostelu oli (sen mitä joku meille ystävällsesti käänsi) pelkkää hyvää. Takun sisko Hani esiintyi hienosti ja nappasi ERI:n ja SA:n ja lunasti pääsyn paras narttu-kehään.
Avoimessa luokassa kilpaili Moine, jolle myös lippu parhaan nartun valintaan samoiten kuin valioissa kilpailelleelle Oonalle. Veteraaneissa kehään astuivat seurueeseen liittynyt Takun mummu Sinttu (Mihan Hyazintti) 13-vuoden ikäisenä sekä tyttärensä Risu 8-vuotiaana. Tytär vei voiton tässä luokassa ja molemmat lähetettiin PN-kehään. Risu sai luokan voittajana veteraani-sertin ja valmistui samalla myös Eestin veteraanivalioksi.
Paras narttu-kehässä ykköspallille sijoittui Risu, kakkoseksi Hani (samalla myös Rop-juniori), kolmoseksi Oona ja neljänneksi Sinttu. Rotunsa parhaan valinnassa äiti Risu voitti poikansa Eddyn.
Kääpiösnautsereissa hieno meno jatkui. Yrtti sijoitus oli PN2 ja lisäksi sille ojennettiin serti-ruusuke jolla hienosti saavutti FIN MVA:na myös EE MVA-arvon. Reseda ponnisti veteraaniluokasta PN4:seksi ja oli myös Rop-Vet saaden veteraanisertin. Mellulle valitettavasti tästä näyttelystä EH.
Loppukehissä sijoituksia sateli jälleen. Riikka teki melkoisen tempun ja esitti kolmesta kääpiösnautserista koostuvan kasvattajaryhmän yksin ja mielettömän hienosti se menikin. Tästä suorituksesta palkintona BIS-Kasv 4.
Bis-kasvattaja 4 (Mihan Mini-Yrtti, Mihan Mini-Ärrätex ja Mihan Mini-Reseda)
Risu esiintyi loppukehissä sekä parhaan veteraanin valinnassa sekä jälkeläisryhmänsä kanssa parhaan jälkeläisryhmän valinnassa. Veteraaneissa juoksi myös Reseda joten jännättävää oli kaksin verroin. Risu teki hattutempun ja valittiin ensin BIS-veteraaniksi ja sitten myös ryhmänsä kanssa BIS-jälkeläisryhmäksi.
Bis-jälkeläisryhmä (Mihan Värisuora, Mihan Neljän Suora, Mihan Iisoppi ja Mihan Nocturno)
Hani kävi vielä pyörähtämässä Bis-juniorin valinnassa, mistä ei valitettavasti enää sijoitusta herunut.
Näyttelyn jälkeen pikaisesti vain iltapalaa ja unten maille sillä päivä venyi aika pitkäksi.
4.6.2016 Eestin voittaja-näyttely Tallinna
Seuraavana näyttelynä vuorossa oli lauantaina Eestin voittaja-näyttely Kalev-stadionilla. Pia ja Jyrki urhoollisena nousivat ensimmäisenä ylös ja kävivät pystyttämässä meille teltan näyttelyalueelle jonne olisi ollut likitulkoon mahdotonta saada enään myöhemmin päivästä telttapaikkaa. Me muut sitten ulkoiluttelimme koiria ihanassa puistossa hotellin vieressä ja vuorotellen kävimme aamupalalla toisten pitäessä koirille seuraa hotellihuoneissa.
Ennalta jännitimme tulosten lisäksi myös sitä miten kehäaikataulujen käy, onko keskarit ja kääpiöt lopulta yhtäaikaa kehissä. Onneksi kehät sentään oli vierekkäiset, mikä vähän helpotti seuraamista. Kyllähän me lopulta sitten jouduttiin värväämään vähän apukäsiäkin kehään ja kehänreunoille, mutta onneksi sekin järjestyi. Yhteistyötä löytyi myös muiden suomalaisten snautseri-ihmisten kesken, telttoja vahdittiin vuoron perään että tavarat oli turvassa. Näytti siellä epäilyttäviä hemmoja kiertelevän telttoja, onneksi ei tarvinnut jättää tavaroita vahtimatta.
Tässäkin näyttelyssä meille oli tullut tuomarimuutos ja keskareita arvostelemaan saapui Shaun Watson. Kehään pääsi ensimmäisenä jälleen Eddy joka sijoittui PU2:seksi Vara-Cacibin kanssa. Urosten voiton toi Suomeen Imperator Artax’s Angels Eestin voittaja-tittelin kera. Sitten taas kehään siskokset Takku ja Hani. Takku malttoi tänään jo vähän käyttäytyäkin ja se palkittiin luokkavoitolla kera SA:n. Näin Takku lunasti itsellensä EE JV-16 tittelin ja sai jun-sertin ja oli Rop-jun. Hani sijoittui luokan kakkoseksi myöskin SA:lla.
Sitten oli vuorossa avoimet nartut joissa Moine luokan voittajaksi SA:lla samoin kuin Oona valionartuissa. Veteraaneissa kisasi taas Risu ja Sinttu jotka saivat venäläisen kilpasiskon nyt joukkoon. Voiton vei Dronas Asti Mondoro, jolla on muuten isänä Saimi & Ahdin edesmennyt uros Pablo. Toiseksi sijoittui luokassa Risu ja kolmanneksi Sinttu, kaikille myöskin SA.
Paras narttu-kehässä voiton ja tittelin vei Venäjälle veteraaninarttu, toiseksi sijoittui Oona Cacibin kera, kolmanneksi Takku ja neljänneksi Risu. Vara-Cacibista ja sertistä pyydettiin sitten kilpailemaan siihen oikeutetut nartut PN-kehän ulkopuolelta ja Vara-Cacib ojennettiin Moinelle (joka vahvistuu Cacibiksi Oonan jo ollessa kansainvälinen muotovalio). Serti meni sitten Raappavuoren Hepsankeikalle Moinen ollessa jo Eestin muotovalio.
Rotunsa parhaan valinnassa narttu vei voiton, Budon pokatessa VSP-pokaalin.
Mihan kasvattajaluokka oli Rop samoiten kuin Risun jälkeläisryhmä.
Kääpiösnautsereissa Yrtti oli PN2 saaden Cacibin, valioissa nyt kilpaillut Reseda PN4 ja junnuissa kilpaillut Mellu ERI 2 SA.
Loppukehissä ensin juostiin kasvattajaryhmän kanssa, josta vain hyvää kokemusta. Risu marssitti areenalle jälleen jälkeläisryhmänsä joka meidän kaikkien yllätykseksi ohjattiin ykköspallille, hui miten hienoa!
Mihan Värisuora ja lapsensa Mihan Neljän Suora, Mihan Isotakiainen, Mihan Iisoppi ja Mihan Nocturno
Takku kävi vielä ravaamassa Bis-juniorin valinnassa mistä meille hieno kokemus muttei sijoitusta.
Näyttelypäivä ei ihan niin pitkäksi venynyt kuin edellinen päivä ja nyt meille jäi vähän aikaa illasta mukavaan seurusteluunkin. Hotellin ravintolassa syötiin maittava illallinen ja vähän juhlittiin kahden päivän hienoa menestystäkin. Nukkumaan oli kuitenkin jouduttava hyvissä ajoin sillä vielä oli yksi näyttelypäivä edessä.
Viimeisenä oli turneella vuorossa Eestin snautseriklubin järjestämä erikoisnäyttely Luigen alueella. Aamulla taas koirat aikaisin puistoon lenkille ja sitten auton pakkausta ja suunta kohti Luigea.
Tuomariksi erikoisnäyttelyyn oli kaikille roduille kutsuttu Birgit Bischoff Saksasta. Täällä keskarit aloittivat taas ensimmäisenä, Eddy joukon etunenässä. Eddylle PU2 sijoitus, voitto tänäänkin Imperator Artax’s Angelsille.
Seuraavaksi taas vuoroon siskokset Takku ja Hani. Hani tänään luokan ykköseksi SA:lla ja Takku kakkoseksi myöskin SA:n kera. Koska Hani on jo Eestin juniorimuotovalio jun-serti ojennettiin Takulle. Hani myöskin Rop-juniori.
Avoimessa luokassa Moine ERI2, tämän luokan voitti Raappavuoren Hepsankeikka jolle kolmas serti Eestistä ja plakkariin FI&EE MVA. Valioluokan ykköseksi Oona SA:lla, ja veteraaneissa eilinen sijoitusjärjestys toistui Dronas Asti Mondoron voittaessa, Risun ollessa kakkonen ja Sintun kolmonen SA:n kera.
Sinttu kehässä:
Sinttu kehässä
Bis-veteraaniksi valittu Dronas Asti Mondoro
Paras narttu kehässä mielettömän hienosti voiton vei vielä junnuluokassa kilpaillut Hani, kakkoseksi Dronas Asti Mondoro, kolmanneksi Raappavuoren Hepsankeikka ja neljänneksi Risu. Hieno voitto Hanille!!!
Paras narttu luokkaa: Mihan Iisoppi, Mihan Isotakiainen, Raappavuoren Hepsankeikka, Mihan Nocturno, Dinamunde Military Brend, Dronas Asti Mondoro, Mihan Värisuora, Mihan Hyazintti
Rotunsa parhaan valinnassa Budo voitti ja Hani oli VSP.
Mihan kasvattajaryhmä Rop-kasv ja Risun jälkeläisryhmä Rop-jälk.
Kääpiöissä Mellu ERI3 SA, Yrtti ERI4 SA ja Reseda ERI 1 SA PN4 Rop-vet.
Loppukilpailuissa taas mieletön menestys jatkui. Kasvattajaryhmissä käytiin pokkaamassa kaksi ensimmäistä palkintoa Riikan juostessa kääpiöiden kanssa ykköseksi ja me muut keskareiden kanssa kakkoseksi, huh huh!
Parikilpailuun oli Tuula ilmoittanut Eddyn ja Hanin ja he kävivät hakemassa Bis-pari 4 sijoituksen!
Veteraaneissa Reseda jatkoi hienoa menoaan veteraanikehissä ja Riikan handlaamana nappasi Bis-vet 3 sijoituksen.
Bis-juniorin valinnassa Hani jatkoi hienoa esiintymistään ja nousi aina kakkospallille saakka.
Lopuksi vielä Bis-jälkeläisryhmän valinta jossa voitto jälleen Risulle, kolme näyttelyä ja kolme Bis-jälkeläisryhmää!
Näyttelyn lopuksi vielä ikuistettiin kuvaan Takku ja siskonsa Hani, emänsä Risun ja mummunsa Sintun kanssa. Toivottavasti ei ollut ainut kerta kun samoissa kehissä pyöritään!
Mihan Hyazintti, tyttärensä Mihan Värisuora jonka tyttäret Mihan Isotakiainen ja Mihan Iisoppi.
Näin oli takana huikeat kolme päivää Tallinnan kehissä. Aika pakata auto kotimatkaa varten ja ajella satamaan odottamaan laivan lähtöä. Onneksi jäi vielä pikaisesti hetki aikaa ulkoiluttaa koirat ja käväistä paikallisessa ostoskeskuksessa kotimatkaeväitä hakemassa. Muuta ei autoon sitten mahtunutkaan, tuliaiset jäivät kaupan hyllylle odottamaan seuraavaa kertaa.
Jäikö harmittamaan se yksi juniori serti joka jäi uupumaan Eestin juniorimuotavalion- arvosta. Ei jäänyt, hienoja tuloksia ja kokemuksia saatiin silti. Näyttelyt ovat vain näyttelyitä ja koirat eivät ole koneita. Meille Takku on paras vaikka se ei juniorivalioksi tullutkaan 🙂
Kotimatkalla autossa oli läjä väsyneitä koiria. Voi sitä riemua kun ne pääsi Mihalan pihaan karistamaan Tallinnan tomut tassuistaan. Saimi & Ahti oli siellä meitä odottamassa ja pikaisten matkakuulumisten jälkeen nukuimme vielä yhden yön Mihalassa. Seuraavana päivänä jäljellä oli vielä se uuvuttavin etappi, pitkä kotimatka. Raskas oli reissu, mutta kannatti. Heti kun on seuraavat matkarahat koossa, voidaan taas selailla näyttelykalenteria. Porukalla nämä reissut on ihan parhaita, kiitos seurasta Jyrki, Raili, Riikka, Tuula, Pia, Marita ja Jorma!
Taukopaikalla
Kotona arkiset puuhat jatkuvat. Agilitya päästiin treenaamaan ensin oman ryhmän harkoissa ja sitten vielä seuraavana lauantaina Jossun porukan mukana. Kiitos Jossulle tästä mahdollisuudesta, kivaa oli yhdessä puuhastella. Tuon ensimmäisen näytösluonteisen shown jälkeen Takkukin löysi yhdessä tekemisen vaihteen ja nyt me suoritettiin jo muutama este samaan aikaankin, kyllä se tästä!
Kuva: Mikko Palsola
Hierojallakin ollaan käyty toistamiseen, toivottavasti siitä on hyötyä. Pitäisi alkaa pikkuhiljaa miettiä myös Takun virallista kuvaamistakin, Hanihan on jo kuvissa käynyt tuloksin B/B ja 0/0!
Loppuun vielä prinsessa ikuistettuna rusettinsa kanssa:
Niin se vain on vuosi vierähtänyt. Päivälleen vuosi takaperin, vapun päivänä, tallusteli tuo pieni mutta pippurinen Takiainen meidän ovesta sisään. Voi tuota rakasta pientä risupartaa, onhan se kyllä ehtinyt laittaa sekaisin koko huushollin ja tuonut pyörremyrskyn lailla vähän eloa tähän torppaan. Enpä olisi uskonut kuinka vauhdikasta voi elämä olla partaisen rinsessan hovissa, mutta nyt sen uskoo sekä minä että varmasti puoli tätä valtakuntaa.
Takun 1-vuotissynttäreitä juhlittiin siis maaliskuussa. Sankari sai maksalaatikkokakkua ja vähän puruluita lahjaksi, muuten ne meni yllättävän rauhallisissa merkeissä.
Pääsiäinen kului kotosalla ja silloin vähän lomailtiinkin. Se tiesi Takulle mukavia pitkiä lenkkejä päivänvalossa tuonne metsiköihin ja maastoihin ja vielä kun säätkin suosi niin mikä sen mukavampaa. Nautittiin kyllä kaikki.
Takku on kasvanut ja kehittynyt nuoren koiran mittoihin. Se on nyt 47,5 cm korkea ja painaa noin 18 kg. Minä tykkään kovasti sen päästä ja on sillä hieno kroppakin. Vähän on vielä löysyyttä siellä sun täällä mutta toivottavasti aika korjaa senkin asian. Onhan siinä toki virheensäkin, mutta kovasti minun makuun se kaikinpuolin on.
Rauhallisesta lomasta huolimatta, muuten meillä on kyllä taas sattunut ja tapahtunut. Nyt voisi jo melkein sanoa, että meillä asustaa koira joka ei näyttelyihin halua. Tai ainakin se tekee kaikkensa ettei sinne joutuisi. Ensin se mursi varpaansa ja leikkuupöydällä käytyään yhtä varvasta köyhempänä paranneltiin jalkaa niin että pentuluokat jäi välistä. Sitten odoteltiin karvan kasvua leikattuun jalkaan ja se oli kyllä hidasta. No sitten kun alkoi olla karvat kasassa se halusi värjätä ne punaiseksi. Ida värjäsi meillä hiuksiaan ja eiköhän vain Takku onnistunut huitaisemaan kolmeen jalkaan sitä punaista hiusväriä. Jokainen tietää että punainen väri ei omassa päässä kauaa pysy, mutta tiedoksi vaan että koiran jalassa pysyy. Ei auttanut mitkään pesuaineet eikä takuuvarmat patenttikeinot, jalka vain loistaa punaisena. Kahdesta jalasta saatiin nypittyä punaiset karvat veks, mutta tuossa yhdessä jalassa ei olisi ollut karvan karvaa jos niitä olisi lähtenyt pois kiskomaan. No, sitten seuraavaksi viikkoa ennen näyttelyä se onnistui vielä lenkillä telomaan jalkansa niin että polven yläpuolella oli iso lovi. Onneksi sekin siitä arpeutui eikä jäänyt kehittelemään mitää isompaa avohaavaepisodia.
Kaiken tämän jälkeen Takku kuitenkin löysi itsensä ensimmäisestä virallisesta koitoksesta, Vaasasta. Oikein oltiin tyytyväisiä rinsessa esiintymiseen, hyvin malttoi pönöttää kehässä ja juosta lompsuttelikin ihan mallikkaasti. Tuloksena JUN ERI 1 SA, paras narttu-kehästä ei sitten enää herunut sijoitusta.
kuva: Marita Ollikainen
Reissu oli mukava, ja parasta tietysti niissä aina on että ollaan porukalla liikenteessä. Raili, Riikka ja Marita hurauttivat paikalle asuntoautolla ja kehään mentiin koko poppoolla. Riikka pyöräytti kehässä kääpiösnautsereista Mellun ja Yrtin joille tällä kertaa hyvää kokemusta, Resedan joka haki cacib-ruusukkeen pois kuleksimasta valmistuen kansainväliseksi valioksi sekä keskisnautsereissa Takun emän Risun jolle VET ERI 1 SA ja VSP-vet.
Kuvakinhan se todistaa, kyllä koiranäyttelyissä on mukavaa:
kuva: Jyrki Tiittanen
Laitan tähän vielä Maritan ottamat kuvat Risusta (Mihan Värisuora) tuolta Vaasan reissulta, minusta ne on niin hienot.
Onneksi on tullut kevät ja kesäkin lähenee kovaa kyytiä. On ihanaa kun töistä tullessakin on vielä valoisaa ja kerkeää metsään lenkille hyvin ennen pimeän tuloa. Sitä herää kyllä talviunestaan kummasti kun tulee aurinkoa ja lämpöä. Kesän näyttelytkin lähestyvät kovaa kyytiä, toivottavasti tuo iloisen punainen väri jalassa edes hivenen haalistuu.
Jossun TuTu sai pennut tuossa maaliskuun alussa ja vähän olen ehtinyt niitäkin käydä lällyttelemässä, enemmänkin olisi kyllä mieli tehnyt. Sen verran kuitenkin että vähän muistuu mieleen pentuajat ja pennuntuoksu.
Lauantaina me eksyttiin lenkkireissulla paikallisiin harjoitusraveihin. Takku katseli innoissaan ohi juoksevia hevosia. Perinteisesti aika tapahtumarikkaita ovat nuo pikku ravit eikä sen puoleen nämäkään kovasti poikenneet aiemmasta. Kärryrikkoja, uusintalähtöjä ym. oli oheisohjelmassa onnistuneiden lähtöjen seassa. Makkararahatkin saatiin lainattua niin ei jääty ilman ravimakkaroitakaan, eikä rinsessalle tullut paha mieli.
Näin vapun aikaan on Raahessa perinteisesti järjestetty Match Show tuolla museon rannassa. Tänä vuonna sää kyllä suosi järjestäjiä ja ehkäpä siksi koiriakin oli mukana yli sata hännänhuiskuttajaa. Takku lähti harjoittelemaan kehiä varten ja kannattamaan seuraa omalla osallistumispanoksellaan. Hienosti Takku esiintyi aikuisten punaisten neljänneksi asti. Palkinnoksi tuotiin kotiin pokaali, lelu, luita ja namupussi.
Parhaan paikan itselleen lunasti Marikan hienosti miehistynyt Milo-belgi, joka kyllä voittonsa ansaitsi upealla esiintymisellään ja juoksi Bis-voittoon asti! Onnea Marikalle.
Tähän loppuun vielä juhlakuva tästä kuluneesta tapahtumarikkaasta vuodesta, Takun tyyliin: ähäskutti, itteppä koiras valittit!
Meidän rakas partanaama täyttää tänään yhden kokonaisen vuoden. Taidetaan herkutella illalla vähän maksalaatikkokakulla ja nakkikynttilöillä. Joku lahjakin täytyy toki antaa, ainakin uusi luu herkuteltavaksi. On se tuo pikkurakki kyllä kaiken sen ansainnut, ehdottomasti. Takku on tuonut niin paljon iloa tuon ensimmäisen elinvuotensa aikana koko perheelle, ettei sitä pysty edes sanoin kertomaan. Koko perhe rakastaa tuota ilkikurista takkupartaa täydestä sydämmestään eikä sitä ilman enää osaisi olla.
Välillä vähän pelkäsin että saadaanko me koskaan tuota koiraa elävänä yksivuotiaaksi saakka, niin tapahtumarikas vuosi meillä on takana. Saatiinpa kuitenkin! Matka jatkuu ilman yhtä varvasta mutta ei sitä enää kukaan muista eikä huomaa. Vauhti ei ainakaan ole kyllä yhtään vähentynyt, sata lasissa mennään koko ajan.
Kaikki kuvatkin siitä on tuollaista luokkaa, jossa ei yhtä aikaa montaa jalkaa ole koskaan maassa. Kaikki mitä Takku tekee, se tekee sen täysillä. Mutta niinhän sen täytyykin tehdä sillä se on snautseri. Jos jollakulla elämä on asettunut jo rauhallisiin uomiinsa ja elämä kaipaa vähän piristystä ja vaihtelua, suosittelen ehdottomasti, ota snautseri. Siihen loppuu lokoisat päivät ja tasapaksu elämä :-).
Nyt talviaika on mennyt kotosalla pelkästään ulkoillen ja omaksi iloksi pieniä juttuja puuhastellen. Viikonloppuina on onneksi jo päästy nauttimaan hienoista ulkoilusäistä ja toivotaan että ne kelit senkun tästä kevättä kohden paranee.
Takku kyllä nauttii ulkoilusta, se jaksaa lenkkeillä metsässä loputtomiin. Sitä ei kyllä voi aina nauramatta katsella kun se lähtee pienet snautserihepulit saatuaan kurvaamaan pitkin poikin metsän siimekseen. Jos en ihan väärin tulkitse ja arvaa niin se osaa kyllä nauttia elostaan.
Ollaanhan me sen verran aloiteltu harrasteluakin että käytiin Jokisaaren Minnan pitämä agilityn pentukurssi. Voi taivas miten tuo piski siitä nautti. Siitä kyllä saisi hyvän kaverin agilitykentille jos emännällä olisi edes pienintäkään toivoa pysyä sen tahdissa radalla. Taitaa olla kuitenkin aika toivotonta, sen vertas vauhtia oli neidin menossa. Täytynee yrittää seuraavaksi päästä jollekin alkeiskurssille jatkamaan tuota agilityyn tutustumista.
Jossu heitti tuossa jokin aika sitten blogi-haasteen jossa oli koottuna kuvasarjaksi pennun kehitys pienestä karvapallosta yksivuotiaaksi saakka. Nyt voin koittaa sellaisen tähän päivitykseen koota. Vaikka en nyt kaikkiin kuviin erikseen kirjoitellutkaan, nämä kuvat ovat joko Jossun tai minun ottamia.
6 vko
8 vko
8 vko
9 vko
3 kk
4 kk
5 kk
6 kk
7 kk
9 kk
10 kk
11 kk
12 kk
Kuva: Johanna Flinck
Tästä me sitten jatketaan eteenpäin. Yhtä täysillä kuin tähänkin asti. Loppuun vielä muutama Jossun ottama kuva eiliseltä lenkiltä. Tänään sitten juhlitaan meidän pientä prinsessaa ❤
Niin se vaan aika rientää. Meidän prinsessa on jo 10 kuukautta, iältään, mieleltäänhän se on edelleen vaan pieni pentu. Mutta se kasvaa ja kehittyy ja toivottavasti myös vähän viisastuu. Tällä hetkellä se on kaikkea sitä mitä voi koiranpennulta toivoa!
Vuodenvaihde mentiin kaikessa rauhassa eikä raketit ja paukkuvat pommit hetkauttaneet meitä pätkääkään. Paljon enemmän iltalenkillä kiinnosti jäniksen jäljet lumessa kuin taivaalla räjähtelevät raketit. Hyvä näin!
Välipäivät me siis vain lomailtiin. Oli ihana käyttää päivän valoisimmat hetket kunnon lenkkeilyihin, muuten me vain lojuttiin kirja ja konvehtirasia kourassa sohvalla. Joulupukin paketista paljastui Salme Mujusen Koiran rakenne – laaja oppimäärä kirja ja sen avulla me ollaan Takun kanssa opiskeltu koiran oikeaa rakennetta. Ei olla päästy paljon alkua pitemmälle mutta kiinnostava kirja se kyllä on ja toivottavasti siitä jotakin tarttuu mielenpäällekin.
Raili ja Jouni poikkesi tuossa viime viikonloppuna ohikulkumatkallaan meitä moikkaamassa ja niin tuli uusi trimmauspöytäkin testattua kun Raili Takkua siistaili. Tilasin myöhästyneeksi joululahjaksi itselle (tai Takullehan se tieten tuli mutta se ei ehkä osaa sitä arvostaa) isoilla pyörillä kulkevan trimmipöydän jolla saa tarvittaessa kiskottua häkin ja muut tavarat pelipaikoille. Toivottavasti se tulee olemaan hintansa väärti. Raililla oli Risu mukana ja häthätää yritin pihalla nappasta muutaman äiti-tytär-yhteiskuvan. Ei oikein enää valo riittänyt mutta kyllä niistä sukulaisuuden tunnistaa.
Risu&Takku
Risu
Risu&Takku
Loppiaisviikkolla alkoi työt ja samalla tuli myös jäätävät paukkupakkaset. Eipä paljon ollut ulos asiaa. Pikaiset pikkupyrähdykset tarpeiden tekemisen verran tehtiin ja olipa sen jälkeen koirallakin harvinaisen kiire kotia. Olen aina ollut sitä mieltä että snautseri ei vaatteita kaipaa, mutta mittarin hivutessa -30 asteeseen oli kaivettava hyllyltä talvimantteli ja viritettävä nahkakinttaista takajalkoihin tossut. Ei kyllä hennonnut ilman lämmikkeitä koiraa lenkille raahata. Tai ei niitä muutaman sadan metrin taaperruksia kyllä voinut edes lenkeiksi sanoa. Pienenkin matkan jälkeen Takku nosteli tassujaan kuin paraskin trapetsitaiteilija ja varsinkin se leikattu takajalka oli kyllä ensimmäisenä ylös nousemassa. No piti sitten yrittää keksiä kaikenmoista muuta ajanvietettä ja touhua. Pikkasen kyllä salaa sivusta naureskelin kun katselin Idan taikatemppuilua Takku uskollisena yleisönään, mutta hyvää koiran aktivointia kai se oli tuokin 😉
Loppiaisena järjestettiin Oulun Animagi Areenalla taas Match Show. Koska pakkasta oli taas likipitäen kolmisenkymmentä eikä lenkille mitään asiaa, käytettiin tilaisuus hyväksi ja ajeltiin harjoittelemaan näytelmähommia. Ei ollut turha reissu, Takku käyttäytyi oikein mallikelpoisesti kehässä, antoi suosiolla katsoa hampaansa (missä sillä yleensä on esittää useampikin temppu) ja se jopa hetkittäin esiintyikin mallikelpoisesti. Palkintona esiintymisestä se sai kassin jossa oli uusi solmu (vaikka kotona on niitä läjäpäin, se innostui lahjastaan suunnattomasti), pellavaöljykapseleita ja alennuskuponki Oulun uuteen eläintarvikeliikkeeseen. Sijoituksena meille oli punaisen saaneiden pentujen neljäs sija.
Kuva: Jyrki Tiittanen
Meillä oli muutenkin oikein kiva päivä, tuttuja nähtiin taas runsaasti. Raililla ja Riikalla oli mukana Mellu (7kk) ja Yrtti (1,5 v) ja hienot sijoituksethan nekin tietenkin nappasivat.
Mellu oli upeasti punaisten pentujen toinen, eikä mikään ihme sillä niin kovin kaunis neiti siitä on kasvanut. Minä ainakin tykkään siitä valtavasti. Ja aivan älyttömän hauskaakin Mellulla näytti olevan, en saanut siitä napattua yhtään liikekuvaa missä olisi enemmäin kuin yksi jalka koskettanut maata 🙂 Se ei paljon hötkyile turhasta ja näyttää olevan kotonaan paikassa kuin paikassa, juuri sen luonteinen kääpiösnautserin kuuluukin olla.
Yrtti ravasi itsensä ja Riikan siinä remmin nokassa pienten aikuisten sinisten neloseksi. Jos on Mellu kaunis niin on kyllä sitä isosisko Yrttikin!
Mutta ehdottomasti parhaan sijoituksen ”meidän leiriin” kävi nappaamassa pikkuinen Janna 5v Yrtti kaverinaan. Tämä pari kilpaili lapsi&koira-kilpailussa ja sijoittui toiseksi. Katsokaapa tuota ylpeää ilmettä! Muistetaanpa että aina kun me siellä kehässä itsekin viiletetään niin muistetaan olla iloisia hienoista koiristamme ja ylpeitä itsestämme, otetaan Jannasta mallia!
Kuva: Jyrki TiittanenKuva: Jyrki Tiittanen
Onneksi loppuviikkoa kohti alkoi näyttää vähän paremmalta säiden suhteen ja vihdoin lauantai-päivänä päästiin tekemään taas oikea lenkkikin. Kyllä oli kuulkaa pikku rakki onnellinen kun pääsi loikkimaan koskemattomaan puuterilumeen tuonne metsän keskelle. Oli sitä pakkasta kotoa lähtiessä vieläkin liki -18 mutta nyt jo päästiin matkaan ilman tossuja ja takkeja. Toivottavasti kelit jatkuisi tällaisina niin ei ihan tarvisi mökittyä tänne kotiakaan. Ja ihana aurinko näyttäytyi hetken verran ja muistutti että kyllä me kovaa kyytiä kevättä kohden mennään. Sitä innolla odottaessa…
Lenkin jälkeen käväisin vielä mutkan kirppiksellä ja ei kyllä hukkaan mennyt rahat kun kotiin kannoin euron maksaneen nallen jota Takku vaali kuin aarrettaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin…
Kuva:Johanna Flinck
Kuva: Tapio Flinck
Mihan Isotakiainen & Mihan Lunaria 