Miksi aina kaikki kiva päättyy suruun, milloin isompaan milloin pienempään. Viime sunnuntaista piti tulla kiva päivä. Lähdettiin Takun kanssa ajelemaan Kempeleeseen kahville ja vähän rallattelemaan kavereiden kanssa. Ajateltiin että kotimatkalla pysähdyttäisiin vaikkapa vielä Hummastinvaaralla jos kavereiden kanssa peuhaaminen ei kaikkia virtoja veisi. Ihan niin ei homma mennyt, valitettavasti. Raililla kahvilla istuskellessa Takku rälläsi pihalla Yrtin kanssa ja meno oli vallan vauhdikasta. Hetken perästä koirat pölähtivät sisälle, Takku takajalkaa nilkuttaen. Kovin oli muutenkin apean näköinen, näki kyllä että jalkaan oli sattunut. Siinä jalkaa tutkiessa huomattiin että vasemman takajalan uloin varvas harottaa oudosti ulospäin. Muualta jalasta ei vikaa löytynyt, joten siinä oli varmasti ontumisen syy. Kotona teippailin vähän varvasta toiseen kiinni ja tilanne näyttikin jo hetken valoisammalta. Maanantaina soittelin täkäläiseltä eläinlääkäriltä kipulääkereseptiä ja kyselin vähän että kannattaako tulla näytille. Päivän ajat oli kuitenkin jo iltaan asti varattuja eikä varpaasta olisi kuitenkaan saatu ihmeempää varmuutta täällä ilman röntgeniä. Soittelin sitten vielä iltasella Animagiin Ouluun ja kyselin kuinka pian olisi saatavissa eläinlääkärille aikaa. Ystävällinen vastaanottoapulainen räätälöi Takulle ajan seuraavalle päivälle ja minun ihana esimieheni antoi luvan lähteä reissulle kesken työpäivän.
Niin me sitten ajeltiin tiistaina Ouluun varvasta kuvauttamaan. Nappasin siellä vielä kuvan varpaasta ennen kuin Takku laitettiin unten maille ja kuvailtavaksi kannettiin. Tältäpä varvas näytti päällepäin.
Varpaasta otetut röntgen-kuvat kertoivat karun todellisuuden. Varvas oli keskeltä poikki ja kääntynyt vielä tuollaiseen pahaan virheasentoon. Takkua tutkinut eläinlääkäri totesi kuvat nähtyään että eipä hirveästi ole vaihtoehtoja. Suositeltavinta oli sekä hoitaneen eläinlääkärin mukaan että klinikan ortopediaan erikoistuneen eläinlääkärin mukaan varpaan poisto kokonaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut lastahoito, joka olisi tarkoittanut 6-8 viikon kipsilastahoitoa. Lasta olisi pitänyt käydä viikon välein vaihdattamassa ja liikunnan olisi vedetty minimiin ainakin kahdeksi kuukaudeksi. Varmuutta varpaan paranemisesta ei silti olisi ollut ja voi olla että varvas olisi pitänyt myöhemmin kuitenkin poistaa. Ei tarvinnut kauaa miettiä. Meidän Takun kohdalla mielestäni ainoa oikea ratkaisu oli varpaan poistaminen niin pian kuin vain mahdollista. Mitkään kahden kuukauden kipsilastahoidot eivät olisi olleet mitään muuta kuin eläinrääkkäystä, näin nuoren koiran kohdalla varsinkaan. Leikkausaika järjestyi onneksi seuraavalle päivälle ja sydän verillä laitoin Takun Jyrkin matkaan keskiviikkoaamuna leikattavaksi.
Takku vietiin Animagiin aamulla ja yhden maissa oli tullut soitto, että sen saa tulla hakemaan kotia. Lääkäristä kotiutui nukutusaineista sekaisin oleva, huonovointinen pieni snautseri ja voi että sitä oli sydäntäriipaisevaa katsella. Onneksi seuraava päivä näytti jo huomattavasti valoisammalta ja meillä oli jälleen elämäniloa täynnä oleva koira kotona, yhtä varvasta vain köyhempänä. Nyt me syödään kuuri antibioottia ja kipulääkettä, tassu on sidoksissa ja päätä koristaa muovinen tötterö. Muutenpa tuosta koirasta ei huomaa varpaanmenetystä ollenkaan. Kova kiire olisi jo lenkille ja remmikävelyt alkaakin olla aika tuskaa kun välillä on kaikki neljä jalkaa ilmassa. Nyt on vain kovasti keksittävä kaikennäköistä aktiviteettiä ettei tuo pieni askartelija ehi remonteerata koko huushollia taas uuteen uskoon.
Se mikä Takkua tässä hommassa eniten kaihertaa on tuo tassusidos ja valitettavasti sen kylkiäisenä tullut ”kauluri”. Muutama vähän tiukempi mitoitus kulkureitteihin on aiheuttanut pienet kolinat ovenpieliin ja kerran on tainnut muksahtaa takaisin lattialle sohvalle hypättyään, mutta pikkuhiljaa on siihenkin totuttu.
Nyt parisen viikkoa lyhyitä remmilenkkejä ja sitten saa tikit poistaa. Tällä hetkellä haava näyttää erittäin siistiltä. Toivotaan että paraneminen jatkuu yhtä hyvin kuin on alkanutkin. Ruokahalu on saanut pienen kolauksen, mutta siihen on ensiavuksi sitten paisteltu muikkuja, kanaa ja lohta. Kuka sitä nyt nappuloita haluaisi syödä kun parempaakin on tarjolla.
Nyt vain kaikki viisitoista jäljellä olevaa varvasta pystyyn että toipuminen sujuu ja muutaman viikon päästä koko tapaturma on vain paha muisto pienen koiran elämässä. Laitetaas tähän loppuun vielä kuvia viime viikon lauantailta, päivää ennen onnettomuutta, jolloin käytiin kauniissa syysilmassa ulkoilemassa Hummastinvaaralla kameran kanssa. 
Sitten laitetaas vielä kuvasarja jonka Jyrki napsi meistä Takun kanssa kilpajuoksemassa. Se nauraa, joka viimeksi nauraa!
Mutta kyllä me vielä juostaan! Kolme päivää leikkauksesta on taas syyspuutarhatyöt käynnistynyt ja montaa hommaa oottaa tekijäänsä.
https://www.youtube.com/embed/zbxFjTGn1f8”>http://
Mihan Isotakiainen & Mihan Lunaria 