Loman loppu on arjen alku, mutta voihan sitä puuhastella arkenakin. Onneksi loppukesän ja alkusyksyn illat on olleet vielä valoisia ja lämpimiä joten töiden jälkeen on kerennyt vaikka ja mitä, jos vain on jaksanut. Nyt on sitten illat pimenneet ja raitistuneet ja kaikki puuhastelut on tehtävä ajoissa joten pääpaino harrastelulle onkin siirtynyt viikonloppuihin.
Mutta aloitetaanpas järjestyksessä raapustelemaan mitä me ollaan touhuttu ja mitä meille kuuluu. Eläinlääkärissä käyntiä seuranneena viikonloppuna oli Jossulassa Big-Wood’s corgeille järjestetty kasvattajapäivä. Olen ollut mukana näillä päivillä jo useampana vuonna, vaikka minulla ei corgia olekaan. On hauska seurata kaverin kasvatustyötä läheltä ja tottakai nähdä tuon työn tulokset näin mukavalla tavalla. Big-Wood’s päivät on aina olleet hyvät ”festarit” ja porukkaa osallistuu niihin vuosi vuodelta aina vain enemmän. Kaukaisimmat kasvatin omistajat ajelevat paikalla ihan eteläisimpää suomea myöten, joten voi Jossu olla ylpeä porukkansa yhteishengestä. Noiden päivien ohjelmaan kuuluu aina jonkin lajin harjoittelua, koirien kuvaamista, syömistä ja yhdessä oloa. Leikkimielisiä kilpailuja on sijoiteltu ohjelmistoon ja kaikilla on aina ollut hauskaa.
Posetuskuvia otettiin melkein jokaisesta osallistujasta ja niitä voi katsella Jossun kuvasivuilta: Big-Wood’s kasvattien posetuskuvia
Päivän päätteeksi Takkukin käväisi pienen mutkan pöydällä tekemässä hampaidenkatsomisharjoituksen. Kaikki paikalla olleet ihmiset kurkkivat pienen partasuun hammasrivistöön ja Takku sai hyvää harjoitusta tähän hommaan tulevia näyttelyitä silmällä pitäen.
Seuraavana viikonloppuna oli Raahen agilitykisat. Raahessa on edellisen kerran järjestetty viralliset agilitykisat yli kymmenen vuotta sitten, joten oli mukava lähteä katsomaan millaiset kisat oli saatu tehtyä. Täytyy kyllä sanoa että talkooporukka oli onnistunut 110%:sti, aivan loistavat kisat käytiin Raahen kentällä. Kiitosta sateli niin osallistujilta kuin katsojiltakin, eikä varmaankaan ainoataan soraääntä joukosta kuulunut. Kävin kuvailemassa kisoja molemmat päivät. Lauantaina käytiin ensin ykkös ja kakkosluokkien kaikki kolme kisaa ja sunnuntaina oli vuorossa kolmoset kolmen startin verran. Kivasti päivä kuitenkin meni hyvässä aikataulussa läpi eikä turhia ootuksia tullut. Paikalla ollut pitkänlinjan koiraharrastaja Pertti Jaakkonenkin (on muuten tuonut aikanaan lajin tänne Raaheen) oli oikein yllättynyt tämän päivän kisojen tasosta ja hyvästä järjestelystä. Ja komppaan kyllä ihan täysillä Perttiä tässä asiassa. Hyviä tuloksiakin saatiin, tutuillekin, ja muutama agilityvaliokin leivottiin.
Kisojen jälkeisellä viikolla käytiin Raililla trimmauttamassa Takkua. Samalla otettiin pihalla äkkiseltään muutama kuva. Tässä Takku siis 20 vkoa.
Seuraavana viikonloppuna oli Iisalmen näyttely, jonne kovasti olisi tehnyt mieli lähteä. Valitettavasti meillä ei ollut isompi auto kotona ja Puntolla en viihtinyt lähetä körryyttelemään noin pitkää matkaa ilman ilmastointia. Joten Iisalmen sijaan hurautimme Raahen ryhmänäyttelyyn turisteilemaan. Takku kävi katselemassa kehän reunalla mallia miten siellä juostaankaan ja kuuntelemassa ihmeissään metsästyskoirien hivenen äänekkäämpää oloa. Hyvää harjoitusta nuorelle koiralle tämäkin. Tämä viikonloppu päätti loman ja paluu arkeen oli edessä seuraavana maanantaina. Taas totutelteltiin arjen rutiineihin ja Takku yksinoloon päivisin. Hyvin on mennyt, oikeastaan mitään tuhoja ei ole yksinolon aikana tehty. Se on aika jännä juttu, sillä silloin kun olemme kotosalla, ei tuhojen puutteesta voi kyllä moittia. Huonekalut on maisteltu, mattoja lattiasta askarreltu, kynnyksiä ja ovenpieliä on nakerreltu ja vaatteita on syöty melko läjä. Hivenen kyllä jo oottelen, että josko tuo loputon tuhoamisvimma joskus laantuisi.
Takun jalka on jo parantunut täysin. Ehkä olisi parantunut nopeampaakin jos vain olisimme saaneet pidettyä tuon ikiliikkujan edes hetken verran levossa. Mutta täytyy sanoa että siinä epäonnistuttiin kyllä ihan täysin. Jos ei Takku päässyt vapaana juoksemaan ulkona, se otti sisällä kaiken energiansa käyttöön ja voi Luoja sitä rallia mitä se täällä veti. Häkityskin tuntui kyllä vähän epäreilulta vaihtoehdolta kun jalassa ei kuitenkaan ollut mitään varsinaisesti rikki. No, niin tai näin, parani se jalka näinkin. Viiden kuukauden iässä Takku oli 41 cm korkea ja painoi 15,3 kg.
Seuraavaksi viikonlopuksi oltiin ilmoittauduttu Johanna Nivalan vetämään tottissemmaan. Onneksi jalka kuntoutui eikä estänyt osallistumista. Oli kyllä ihan huippu viikonloppu, kiitos vielä sekä vetäjälle että koko porukalle loistavasta seurasta. Ehkä me näillä opeilla päästään vähän tottiksenkin alkuun. Tekemisen intoa tältä snautserin alulta kyllä löytyy kunhan minä vain osaan sen innon valjastaa oikeanlaiseen tekemiseen.
Seuraavan viikon itse vähän sairastelin ja muu puuhastelu kuin lepäily oli vähän vähissä. Antibioottikuurilla tauti selätettiin ja loppuviikosta vietettiin työkaverin läksiäisiä mukavassa porukassa. Monesti tulee kyllä vielä Tiinaa ikävä, toivottavasti me vielä joskus nähdään.
Takku ilmoitettiin syyskuun alun pentunäyttelyyn ja sitä varten käytiin seuraavalla viikolla Raililla trimmissä. Takun emä Risu oli palannut mammalomalta Porvoosta takaisin Kempeleeseen ja Takku näki emänsä ensi kertaa kasvattajilta lähdön jälkeen. En tiedä tunsiko Risu pentuansa ja mitä mahtoi ajatella kun se yhtäkkiä kotiportille ilmestyi, mutta Takku ainakin heittäytyi selälleen niin kuin kuuliaisen vanhempiaan kunnioittavan kakaran kuuluukin.
Trimmin jälkeen taas napattiin posekuva, Riikka kärsivällisesti roikkui narun nokassa.
Syyskuun alun ohjelmassa oli siis Siikajoen pentunäyttely, joka järjestettiin Ruukin hevoskeskuksen maneesissa. Tällaista harjoitusmahdollisuutta ei voinut olla käyttämättä kun Takkukin sopivasti sattui olemaan siinä iässä että pääsi osallistumaan. Tuomarilla ei ollut meille niin kovin väliä, minä maksoin osallistumismaksun ihan pelkästään tästä mahdollisuudesta harjoitteluun. Näyttelyhän on täysin epävirallinen, viralliset näyttelyt kun alkavat vasta junioriluokista. Pentuja oli kaikkiaan ilmoitettu 223 ja rotuja edustettuna näyttelyssä aika paljon. Tuomarina kaikille kakkosryhmän roduille oli Anita Al-Buchy, joka kyllä aivan todella ihanasti kohteli näyttelyn ensikertalaisia ja antoi jokaiselle pennulle aikaa ja mahdollisuuden näyttää itsestään ne parhaat puolet.
Takku osallistui luokkaan 5-7 kk koska täytti näyttelyä seuraavana päivänä puoli vuotta. Se oli ainoa edustaja snautsereissa, kääpiösnautsereita oli paikalla kaksi mustaa urosta. Takku esiintyi ihan kelvosti, vähän väsymys pitkästä päivästä jo näkyi, eikä tuomarin tutkiminen ollut enää niin kamalan hauskaa. Hampaat tuli kuitenkin katsottua ja hetkittäin seisominenkin oli ihan kelpoa. Liikkuahan Takku kyllä osaa, siinä ei ole juuri moitittavaa.
Takku sai kunniapalkinnon ja näin siis valikoitui myös automaattisesti rotunsa ainoana edustajana rotunsa parhaaksi pennuksi. Näin suunnattiin sitten kakkosryhmän ryhmäkilpailuun. Pennulta oli kyllä jo suurin puhti poissa, mutta urhoollisesti se jaksoi kuitenkin esiintyä ja reippaasti juosta kehässä. Tästä palkintona sille sitten ryhmäkilpailun voitto. Näin Takku seuraa emänsä suuria jalanjälkiä, Risu kun voitti kuusi vuotta sitten samaisen pentunäyttelyn ryhmäkilpailun. Toivottavasti hyvä onni jatkuu myöhemminkin, sukunsa kauniita narttuja on hyvä pitää mallina tulevalla näyttelyuralla. Ja kivaltahan se voitto tuntui, vaikka vain pentunäyttelystä kyse olikin. Jospa se innostaisi meitä jatkossa muihinkin näyttelyihin.
Bis-kehässä ei meille sitten enää menestystä herunut, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Tässäkin oli meille sulattelemista ihan riittämiin. Mutta kivointa kaikista oli, että ei me yksin menestytty. Big-Wood’sin tuleva tähti Hulta voitti myös oman ykkösryhmänsä ja painikaveri monista harkoista malinois Milo tuli samassa ryhmässä toiseksi. Parhaisiin painikavereihin myös ehdottomasti lukeutuva malamuutti Rocca sijoittui pystykorvien viitosryhmän kolmanneksi. Hyvä me kaikki, tästä eestä joskus otetaan kunnon painit! Jossun kuvia näyttelyistä löytyy linkistä: Pentunäyttely 2015
Onneksi me ollaan ehditty vähän ulkoilla ja leikkiä kavereidenkin kanssa. Takusta on kyllä ensteks parasta mennä riekkasta ja painia omien kamujensa kanssa. Voittaa tuollaiset näyttelyissä pönöttämiset mennen ja tullen. Joskus vaan käy mielessä että kuinkahan järkevältä tuo niiden meno näyttää:
Pentunäyttelyn jälkeen seuraavana ohjelmassa oli reissu Takun syntymäkotiin Porvooseen. Olimme sopineet että tulemme Takkua näyttämään kasvattajille kunhan kaikille sopiva viikonloppu löytyy kalenterista. Porvoon kaikkien rotujen näyttely sattui sopivasti olemaan tuossa syyskuun puolen välin viikonlopulla ja sinne oli ilmoitettu Raililta pari koiraa sekä tietysti myös etelästä kasvatteja ja Risun aikaisemmista pentueista muutama koira. Sovimme siis tuolle viikonlopulle samalla I-pentujen treffit Saimille ja Ahdille.
Me ajelimme Porvooseen perjantaina ja olimme myöhään illalla perillä. Lauantaina tuli sitten paikalle myös Takun kaksi suomessa asuvaa siskoa. Yksi siskoistahan muutti Venäjälle ja se ei luonnollisesti treffeille päässyt. Voi taikkeri että oli siskokset samanlaisia. Kyllä sieltä omansa tunsi, mutta olihan kyllä niin samantyylisiä pentuja että kyllä siskoksiksi erotti vieraampikin. Ja niin samanlaisia riiviöitä kaikki, täysi meno päällä ja sitä virtaa riitti ja riitti. Hauskaa niillä näytti olevan eikä leikistä tahtonut tulla loppua.
Yritettiin ottaa myös jonkinmoisia poseerauskuvia kaikista. Onnistuihan ne, ainakin vähän sinnepäin. Tässä molemmista siskoista yksi otos, Riikka handlasi ansiokkaasti niitä.
Mukavaa oli nähdä koko sakkia. Kyllä oli meno päällä Mihalassa kun sinne pölähti tällainen lauma keskenkasvuisia partasuita. Mutta sopuisasti siellä kaikki mukana menossa olivat, ja ihmeesti sinne snautserit ”uppoaa” kun väsyneinä rojahtavat torkkumaan kuka mihinkin. Paitsi että Takulle vähän naureskeltiin, vuorokausi sillä meni sata lasissa ja sen jälkeen se sitten sammui pitkin pituuttaan keskelle lattiaa, väsynyt pieni koira.
Railin porukalla oli mukana myös viimeisimmästä pentueesta kaksi kääpiösnautserin pentua, Mellu ja Sisu. Sisu jäi nyt pariksi viikoksi Saimille odottelemaan uuteen kotiin lähtöä, se lähtee Ruotsin maalle kartuttamaan ruotsalaisten käppänä kantaa. Mellu jäi Riikan koiraksi Kempeleeseen ja oli vain seuraneitinä matkalla mukana. Aivan syötävän suloisia pentuja, ja voi taivas kuinka uskomattoman kauniita. Näistä lapsosista tullaan vielä kuulemaan. Vanhempina näillä kakaroilla on Cappaswaan Darude ja Mihan Mini-Reseda.
Lauantain Mihalassa rallateltuamme oli hyvin nukutun yön jälkeen vuorossa Porvoon näyttely. Mihalaisia sinne oli ilmoitettu Mihan Ärjyy Äimän Käkenä avoimiin uroksiin, Onnen Kantamoinen nuoriin narttuihin, sekä valionarttuihin Noita-Akka, Savonmuanhilima ja Värisuora. Voiton vei tällä kertaa Takun emä Värisuora ollen ensin paras narttu ja lopulta myös rotunsa paras. Mihalaiset esittivät myös kauniin kasvattajaryhmän joka ansaitusti palkittiin kunniapalkinnolla ja sai siis myös menolipun ryhmäkehiin. Riikka pyöräytti kehässä myös pippuri&suola kääpiösnautseri Mihan Mini-Yrtin joka pesi muun porukan ollen myös ROP. Näin Kärkkäisten mukana takaisin Kempeleeseen matkasi kaksi ROP-koiraa, ei yhtään pöllömmin.
VSP Bonzen Cauron
tuomari Terje Lindström
Lisää kuvia Mihalasta I-pentujen treffeiltä voi katsella linkistä: Mihan I-pentujen treffit, sekä Porvoon näyttelystä täältä: Porvoo KR 12.9.2015.
Näyttelyn jälkeen käytiin vielä pyörähtämässä Porvoon kauniissa keskustassa ja sen jälkeen ajeltiin illaksi kotiin. Kaunis kiitos kaikille viikonloppuun osallistuneille, oli ihan hirmu kivaa. Mihalaan on aina niin mukava mennä, ja siellä olisi kyllä viihtynyt kauemminkin. Treffataanhan joskus uudestaankin.
Hyvää syksyn jatkoa, nautitaan näistä kivoista keleistä niin kauan kuin pystytään!
Mihan Isotakiainen & Mihan Lunaria 