…väliaikaista kaikki on vaan, toivottavasti.
Kesälomaa odotellessa ehdittiin touhuta kaikenmoista. Käytiin näyttelytottisharkoissa, lenkkeiltiin kaveriporukassa ja itsekseen, kuljettiin turuilla ja toreilla sen minkä aika antoi myöten. Loman alkua odoteltiin kuin kuuta nousevaa. Takku kasvaa ja kehittyy, siitä pienestä pulloharjasta on kasvamassa iso snautseri. Egoa on kyllä enemmän kuin kokoa, mutta kyllä se kroppakin sieltä perästä tulee.
Takku on käynyt melkein viikottain Jossun studiossa kuvauksilla. On onni että on tuollainen valokuvauksesta ymmärtävä lujahermoinen kaveri, joka jaksaa kuvata tuota joka suuntaan viuhtovaa kakaraa. Kyllähän me yritetään kuvata sitä kotonakin, mutta helpompi on pelastaa perheen hermot ja ajaa Jossulaan. Lisäksi me käydään puntarilla Mustissa ja Mirrissä viikottain ja vertaillaan sitten kasvukäyrää muihin snautserivauvoihin. Eija ystävällisesti laittoi mustan partasuunsa Sulon kasvutietoja meille malliksi ja netin syövereistä on sitten koluttu lisää. Mikään pienihän tuosta Takusta ei taatusti tule, monen makuun saattaa tulla turhanki iso tyttö, mutta minä tykkään.
Kuva: Johanna Flinck
Kuva: Johanna Flinck
Alkukesä lupaili osaltaan ihan hyvääkin säätä kesäksi. Juhannuksenahan täällä oli varmasti Suomen parhaita juhannussäitä, aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta. Aika paljon me sitten lonittiin tuolla meren rannassa. Kauhean mielellään se Takku sinne mereen meneekin lorkkimaan ja kahlailemaan, mutta uimaan lähtö on hivenen pitkässä kuusessa vielä. Mutta onneksi on kesää jäljellä…
Kovasti me sitä kesälomaa odoteltiin. Yhtä varmasti kuin loma tuli myös sateiset ja kylmät säät. Loman koittaessa pakattiin tavarat ja Takku autoon ja ajeltiin mökkeilemään Kokkolan kupeeseen Helluskariin. Ajatuksena oli viettää neljä päivää mökillä löhöten ja meressä polskien. No toisin kävi. Heti ensimmäisenä iltana Takku kaahasi Jaakon perään vessareissulle sillä seurauksella että teki komean puolivoltin kerien. Alastulo ei vain ollut niin kovin hallittu ja hetken aikaa koira oli jalaton. Toinen takajalka ei ottanut ollenkaan alle ja näytti siltä että sillä jalalla ei kyllä hetkeen tullakaan kävelemään. Ehdin jo rimpauttaa päivystävälle eläinlääkärille varmana siitä, että koira on jos ei halvaantunut niin vähintään takajalka poikki tai ristisiteet mäsänä. Eläinlääkäri siinä vähän rauhoitteli että pentujen kanssa tällaista sattuu ja rauhassa voidaan seurailla tilannetta pari tuntia. Jos senkään jälkeen koira ei kävele niin sitten ajellaan Kokkolaan näytille. Jalassa oli kuitenkin tunto ja sitä kärsi kosketella ja liikutella. No, kyllä se siitä hetken kuluttua paremmalta näyttikin. Takku pystyi jo sillä jalalla astumaan, ontuen toki. Sovittiin että jäädään seuranta linjalle ja arkena sitten tarvittaessa sellaiselle klinikalle jossa on röntgenkuvaus mahdollisuus. Elikkä mökkilomaa jatkettiin, mutta kamalan paljon apeammissa tunnelmissa. Täytyy sanoa että lomafiilis lähti kyllä kertarysäyksellä. Kyllä se vaan huoli on kova kun toinen on rikki, vaikkapa se nyt vaan koira onkin.
Päätettiin sitten että yritetään silti kulkea vähän ihmisten ilmoillakin, saapahan Takkukin vähän katseltavaa. Niinpä me sitten käytiin Torilla kahvilla, minä koiraa kantaen. Käytiin kahvila Sahassa päiväkahvilla ja ravintola Elbassa syömässä. Täytyy kyllä antaa kovasti kiitosta molempiin paikkoihin koiraystävällisyydestä. Sahassa paikan omat koirat käyvät kiltisti tervehtimässä vierailevia hännänheiluttajia ja Elbassa sai koira tulla ruokailun ajaksi sisäterassille mukaan. Tullaan varmasti toistekin molempiin paikkoihin.
Kotiin päästyä mietittiin mitä tehdään. Vieras ei huomannut välttämättä jalassa mitään vikaa ja Takku juoksi ja temusi menemään kuin ennekin. Itse sitä kuitenkin tarkkaili eri silmällä ja ne jotka vaivan tiesi näki kyllä siinä eroa. Paikallaan seistessä Takku kevensi vasenta takastaan ja ylösnoustessa oli vähän kankeampi kuin normaalisti. Oman ja kasvattajien mielenrauhan vuoksi haluttiin sitten kuitenkin käyttää Takku lääkärillä, ja nimenomaan semmoisessa paikassa missä on kuvausmahdollisuus ja tarvittava taito hoitaa mahdollisesti löytyvää vaivaa. Viikon päähän sain sitten ajan Ouluun Ouluvet:iin Raimo Kekkoselle. Pitkät oli päivät tuota aikaa odotellessa. Väliin tuntui että kyllä se siitä omia aikojaan paranee ja väliin sitten riekkumissessioiden jälkeen ontuminen palasi hetkeksi takaisin. Tiistaina sitten ajeltiin Ouluun pahinta peläten ja kaikki peukut pystyssä parasta toivoen. Lääkäri tutki koiran, laittoi rauhoittavan piikin ja kuvasi takaosasta kaikki nivelet. Mistään ei onneksi mitään rikkinäistä löytynyt ja ainut löydös lopulta oli revähtänyt takareisi. En tiedä onko kukaan koskaan maksanut yhtä ilomielin eläinlääkärin laskua siitä että olisi se parantunut kotihoidollakin. Huh huh. Pikku hiljaa kai voi alkaa tätä tuskan hikeä otsalta kuivattelemaan 🙂
Nyt mennään viikon levolla ja kipulääkekuurilla. No,se onkin toki helpommin sanottu kuin tehty. Koittakaapa itse pitää 4 kk ikäinen koiranpentu levossa ja aloillaan. Minun taidolla ei hirveän raposesti ole onnistuttu. Täytyy vain toivoa että se pehmytkudosvamma paranisi tästä ei niin onnistuneesta hoidosta huolimatta. Ei tuota koiraa voi pitää 24 tuntia häkissäkään, varsinkin kun se varmasti tulisi siitä läpi jos yrittäisi. Aika näyttää kauanko paraneminen kestää.
Ollaan me nyt sitten palattu taas pikkuhiljaa loman viettoonkin. Toivotaan vaan että ne lomasäätkin sieltä tulisivat. Eikä meidän elämä ole kuitenkaan koko aikaa pyörinyt tuon koiran ympärillä, vaikka kieltämättä se nyt täyttää suurelta osin meidän arkea ja elämää. Mökkireissulta palattuamme alkoi Jaakon rippijuhliin valmistautuminen. Kakut saatiin leivottua ja kahvit keitettyä vaikka huushollia ei ehitty kuuratakkaan katosta lattiaan. Ja Jaakko tuli konfirmoitua vaikkapa se meidän kirkkoon lähtö oli taas vähän himpun verran hankalaa. Jotenkin se aika aina aamuisin tahtoo loppua kesken ja vaikka kuinka olin mukamas noussut kukon laulun aikaan ylös niin kiireeksihän se taas veti. Takku ei kyllä yhtikäs auttanut sitä meidän joutumista. Heti kun sain koltin päälleni se keksi kuinka kamalan hauskaa on roikkua sen helmoissa. Satasen vauhtia poispäin, täyskäännös ja sataaviittäkymppiä takasi ja hirmu loikka helmaan kiinni. Se on kyllä todellinen ihme, että se mekko ei revennyt. En ole kyllä koskaan nähnyt kestävämpää mekkoa ilman että se ois tehty pellistä. No,kun mekkoa ei saanut revittyä niin sitten salaa kaapille ja juhlakengät hampaisiin. Siinäpä sitten koko perhe pyydysti korkkareita koiran hampaista pitkin pihoja. Koska sukkahousuilla ei ollut mitään mahdollisuuksia säilyä ehjänä Takun ulottuvilla, puin ne varmuuden vuoksi ulkona portin takana. Da daa, siinä me sitten oltiin valmiina kirkkotielle. Paitsi että auton avaimet unohtui. Niitäpä sitten isäntä hakemaan ja tietysti koira livistää siitä kaksi milliä auki olleesta oven raosta pihalle. Seuraavat viisi minuuttia sitten ohjelmassa koiran pyydystämistä takaisin sisälle. Aika lailla viime tingassa sinne kirkkoon kuitenkin lopulta päästiin ehjin sukin ja mekoin. Ne juhlakengät tuli lopulta sitten kuitenkin syödyksi muutamaa päivää myöhemmin, tai ainakin ne on nyt ilman nilkkaremmejä ja korko vähän lyhennettynä.
Mitäs muuta me ollaan puuhasteltu. Ollaan käyty Oulun koiranäyttelyissä yhden päivän verran ihastelemassa aikuisia snautsereita.
ROP Ferdinan Superman
VSP Fearless Fellow Dark Daydream
Ollaan käyty tapaamassa kummitätiäni,joka vieraili perheineen vanhemmillani. Meillä on käynyt kivoja kavereita ja me ollaan käyty kyläilemässä. Ainut harmittava puoli on ollut tuo lepomääräys, joka on vähän rajoittanut koirakavereiden tapaamisia. Mutta kyllä me tästä palaamme kehiin entistä ehompana!
Käytiin me vähän jo varaslähdöllä katselemassa ihmisvilinää Pikkulahti-Kids tapahtumassa. Siellä sitä olikin jos minkämoista taapertajaa. Älyttömän hyvää treeniä pienen koiravauvan maltille ja hermoille.
Viikonloppuna on tiedossa Jossun kasvattajapäivä johon menen ihastelemaan kivoja corgikoiria ja toivottavasti jo ensi viikolla Takkukin pääsee mukaan toimintaan.
Joku vahingoniloinen sanoisi nyt, että mitäs me sanottiin, ittelles riesan otat kun koiran laitat. Mutta minä sanon että ei, voiton puolella tässä edelleenkin ollaan. Ei tuota otusta voi hymyilemättä katsella (paitsi silloin kun se repii tapetit seinästä tai juoksee häntä heiluen pihalle hampaissaan puhelin, tabletti, kello, lompakko tai joku muu merkityksetön tavara). On se tuonut niin paljon iloa elämään että ei sitä olisi uskonut. Ja vähällä me lopulta tuon jalankin kanssa päästiin. Paljon huonommin voisivat asiat olla. Tsemppiä vaan niille kavereille jotka parantelevat omia karvaisia ystäviään. Nyt me Takun kanssa sanotaan, että hei sun heiluvilles, loma jatkuu ja elämä hymyilee!
Mihan Isotakiainen & Mihan Lunaria 